Suojelupoliisin päällikkö Seppo Tiitinen työhuoneessaan elokuussa 1981. LEHTIKUVA / ILKKA RANTA

Seppo Tiitinen Jaakko Laaksosta: Lypsävää lehmää ei pitänyt tappaa

Suojelupoliisin ex-päällikön muistelmissa taistolaistoimijaa kutsutaan nimellä ’Jakke’.

Suojelupoliisin päällikkönä 1978-1990 ja eduskunnan pääsihteerinä 1992-2015 toimineen Seppo Tiitisen muistelmakirja Tiitinen. Vakoilijoita ja veijareita (Otava) julkistetaan keskiviikkona. Kirjassa Tiitinen kuvailee pitäneensä suojelupoliisin aikanaan satunnaisesti yhteyttä kommunistien toimijoihin.

Seppo Tiitinen kertoo usein kysytyistä väleistään Jaakko Laaksoon, joka oli Tiitisen mukaan ”taistolaisten aktiivioperaattori ja Tiedonantajan uuttera toimittaja” sekä myöhempi kansanedustaja.

– Jakke hääräili hirveästi joka puolella. Hän oli eittämättä yksi kommunistien ansioituneimpia lipunkantajia. Tapaamisemme olivat kuitenkin hyvin satunnaisia. Yleensä ne liittyivät johonkin konkreettiseen päiväkohtaiseen tapahtumaan tai asiaan. Yksi tapaaminen Jaken kanssa liittyi Helsinkiin suuntautuneeseen balttiristeilyyn kesällä 1985. Maahan oli tulossa laivalastillinen balttipakolaisia Ruotsista tarkoituksenaan järjestää Helsingissä mielenosoitus Etykin ulkoministerikokouksen aikana, Seppo Tiitinen kuvailee kirjassa.

– Tapasimme kahvila Ursulassa, joka oli sopivan puolueetonta aluetta. Jakke oli nimittäin ilmoittanut, ettei hän missään nimessä tulisi Ratakadulle. Minä puolestani totesin, että en suurin surminkaan astuisi jalallani Tiedonantajan toimitukseen.

– Jakke saattoi pelata kaksilla korteilla, mutta mikään Suopon agentti hän ei ainakaan ollut. Jos oli KGB:n agentti, niin siinä tapauksessa oli tehty merkittävä poikkeus. Vallitsevan neuvostokäytännön mukaan KGB ei saanut värvätä asemamaansa kommunisteja. Kommunistiyhteydet olivat yksinomaan NKP:n kansainvälisten asiain osaston hoidossa.

Seppo Tiitisen mukaan ”jonkinlainen esittelijän rooli Laaksolla oli kuitenkin esimerkiksi toimittaja Matts Dumellin vakoilutapauksen yhteydessä”.

– Kentällä liikehtiessään Jakke oli kuin kirkas merkkivalo, jota oli helppoa ja hyödyllistä tarkkailla. On aina parempi seurata kohdetta, jonka tuntee varmasti, kuin henkilöä, josta ei ole mitään hajua, Tiitinen toteaa.

– Jakkea seuratessa esiin nousi paljon hyviä kysymyksiä, joita saattoi eri tahoille esittää. On kummasteltu, miksi Laaksoa ei koskaan pidätetty, saati syytetty toimintansa vuoksi. Täytyy muistaa, että rikosoikeudelliset rajat olisivat tulleet virkamiehellekin vastaan, jos lainvastaiseen toimintaan ei olisi puututtu. Minä perustelin Suopon sisällä, että lypsävää lehmää ei pidä tappaa.

– Tapaamisista oli ilman muuta hyötyä. Niiden ansiosta pysyi ajan tasalla, mitä kommunistipiireissä ajateltiin. Niiden piirien ajattelutapa oli totisesti hyvin erilainen kuin muualla. Kiihko ja aatteelle omistautuminen olivat taistolaisissa aivan uskomatonta. Osittain hurmahenkisyys oli tietysti silkkaa vallankumousromantiikkaa vailla konkreettista käytännön uhkaa. Taistolaisilla saattoi olla hurjia suunnitelmia, mutta eivät ne onneksi toteutuneet. Agendalla oli muun muassa armeijan miehittäminen sisältäpäin.

Seppo Tiitisen mukaan ”vaikka taistolaisilla yleensä ja Jakke Laaksolla aivan erityisesti sanottiin olleen erinomaiset suhteet Neuvostoliiton suurlähetystön edustajiin, ainakin (Viktor) Vladimirov suhtautui koko porukkaan harmistuneesti. Hän piti ärhäkimpien taistolaisten kulmikasta toimintaa erittäin vahingollisena Suomen ja Neuvostoliiton suhteille”.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jaakko Laakso vuonna 2000. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa / pfp 2000

LUE MYÖS:
Uutuuskirja: Näin Uppsalan ekonomit piinasivat Mauno Koivistoa

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt