Evp-majuri ja Vuokatin Urheiluopiston johtaja Erkki Hautamäki sai vihdoin toisen osan kirjansa Suomi myrskyn silmässä valmiiksi.
Nyt yli 900-sivuinen kirjapari noukkii historian dokumenteista aineistoa, joka on tutkijoille tuttua mutta maallikkoa mykistyttää: miten julmia ja sodanhaluisia olivat voittajavaltiot heti ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeen. Winston Churchill jo toukokuussa 1919 lausui The Timesille: ”Mikäli Saksa pystyy lähimmän 50 vuoden aikana jälleen harjoittamaan maailmankauppaa – olemme käyneet tämän sodan turhaan!”
Versailles’n rauha 1918 oli hirvittävä psykologinen virhe. Saksa hajotettiin. Tuomio toimi mainiona kasvualustana Adolf Hitlerin populismille. Englanti oli kauhuissaan Saksan muita nopeammasta taloudellisesta noususta lama-ajan vuosista huolimatta. USA:ssa lama selitettiin Saksan syyksi.
Churchillillä oli vihaansa perusteet
Englannin pääministeri Churchillin lausuntoihin on painava syy: Saksa, Hitler ja tämän jo Mein Kampf –teoksessa (1925 & 1926) esittämät ajatukset. Moni ei ottanut niitä vakavasti. Kirja kuitenkin jo kertoi, mihin oltiin menossa.
Aivan samalla tavalla suhtauduttiin siihen, mitä Neuvostoliitossa suunniteltiin: alistamaan kaikki maailman kansat proletariaatin diktatuuriin. Uusi lähetyskäsky oli julistettu. Toiset aavistivat ja tiesivät, toiset eivät vain sitä halunneet uskoa.
Suomen kannalta suurvaltojen tunteettomuus pieniä valtioita kohtaan oli ja on tänäänkin vaikea ymmärtää. Hitler ja Josif Stalin 23.8.1939 tekivät etupiirijakonsa. Lontoo ja Moskova solmivat salassa 15.10.1939 sopimuksen, jolla jaetaan pohjoista Eurooppaa, Suomi oli merkityksetöntä kauppatavaraa. Saksan Puolan miehitys johti sodanjulistukseen, Neuvostoliiton vastaava ei.
Mannerheimin salainen kansio S-32
Hautamäki sai kirjaparilleen inspiraation Vilho Tahvanaisen kirjasta Erikoistehtävä. Mannerheimin salaisena asiamiehenä 1932-1945 (Akat. Kustannusliike 1971). Siinä Tahvanainen kertoo olleensa C.G.E. Mannerheimin ja Stalinin välisten viestien välittäjä. Kirja on kuin nykyiset poliittiset trillerit. Jos kirjaa ette usko, pitäkäätte sitä edes uskottavana fiktiona.
Erkki Hautamäki ja hänen yli 900 sivuaan käsittelevät toki paljon muuta kuin Tahvanaisen seikkailuja: tämä juoksemassa kilometritolkulla läpi jäisten metsien, neuvottelemassa Mannerheimin, presidenttien P.E. Svinhufvudin, Kyösti Kallion kuin Risto Rytinkin kanssa.
Lähtöoletus on: Mannerheim ja Stalin olivat yhteydessä. Moskovan rauhanneuvotteluja on paljolti kuvailtu kylmiksi, saneleviksi. Silti lopputulos kertoo voittajan armollisuudesta. Pääministeri Antti Hackzellin halvaantuminen ja muun muassa Stalinin saamien valtuuskunnan hotellihuonekeskustelujen raportit pehmensivät tämän ja johtivat korvausten puolittumiseen. Suomi halusi sopua vilpittömästi.
Kunnia Suomelle ja Mannerheimille
Moskovan viesti sairaalaan 26.1.1946 antoi Mannerheimille synninpäästön sotaan syyllisyydestä:
”Jos Mannerheim joutuu eroamaan, hän voi ottaa huomioon, että Venäjä ei salli kenenkään pidättää häntä, koska hän on solminut rauhan Suomen ja Neuvostoliiton välillä.”
YYA-sopimuksenteon yhteydessä olivat Stalin ja Molotov käyttäytyneet Moskovassa hyvin kunnioittavasti muun muassa kenraali Erik Heinrichsiä kohtaan, olipa Stalin lausunut:
”Vain maata, jolla on vahvat puolustusvoimat, kunnioitetaan kansojen keskuudessa. Kansan, joka tahtoo elää, on pidettävä huolta maa-, meri- ja ilmavoimistaan. Jokaisen sotilaan asiana on oman maansa etujen puolustaminen.” (Heinrichsin muistiinpanot). Ulkomailla hämmästeltiin Suomen rauhanehtoja.
Lokakuussa 1945 kulttuurivaltuuskuntamme koki Moskovassa järkytyksen. Opetusministeri Johan Helo puhkesi mielistelemään ensin isäntiään halveksien omaa maataan: ”…rikollisella menettelyllä Suomen armeija on kerrassaan häväissyt kansaansa ja sotilaskunniaansa”.
Tuon kuullut Stalin keskeytti oman pesän likaamisen tokaisten närkästyneenä: ”Älkää te halventako armeijaanne. Me tiedämme kokemuksesta, että teidän pieni armeijanne on päässyt sellaisiin sotilaallisiin suorituksiin, että jos eräissä paljon suuremmissa armeijoissa olisi ollut samanlainen henki ja johto, sodan kulku olisi muodostunut aivan toisenlaiseksi ja maailma olisi selvinnyt monilta suurilta hyökkäyksiltä ja suunnattomilta uhrauksilta.”
Stalin oli jatkanut vielä osoittaen sanansa suoraan Helolle: ”Sitä paitsi lisään vielä, että teillä suomalaisilla on marsalkka Mannerheimissa suuri ja realistinen sodan johtaja, jolla on ammattisotilaana poikkeukselliset valtiomiehen ominaisuudet.”
Stalin osoitti kommunisteillemme paikan: Suomelle oli taattava työrauha sotakorvausten toimittamiseksi. Kommunistit eivät saaneet ymmärrystä vallankumoushalulleen, mikä pakotti Hella Wuolijoen ja Hertta Kuusisen elämään kotimaassaan turhautuneina, narsistisen eliitin tavoin.
Jos kommunikoitiin, miten?
Edellä olevan perusteella voi uskoa, että Mannerheim on kyennyt jollakin tavalla vakuuttamaan Stalinille, että Suomi ei lähde valloittamaan Leningradia, eikä tule vaikeuttamaan lännen apua katkaisemalla Sorokan tuoreen sivuraiteen. Hyökkäys pysäytettiin.
Miten Mannerheim ja Stalin olivat yhteyksissä? Tahvanaisen jälkeensä jättämät paperit, kansio S-32, antavat yhden selityksen. Muistiinpanot Mannerheim luovutti Tahvanaisen mukaan presidentti J.K. Paasikivelle. Paperit ovat kadonneet. Niihin suhtaudutaan epäuskoisesti. Mahtavatko NL:n arkistot joskus avautua? Oletettu asetelma ei ole mahdoton: vihollisten keskinäinen lupaus piti.
Hautamäen kirjaparin toinen osa käsittelee toista maailmansotaa, sen syntyä ja seurauksia. Syntisiksi siinä todetaan sodan voittaneet, joiden ”oikeus” on unohtaa siviileihin kohdistetut säälimättömät massamurhat niin Euroopassa kuin Japanissakin. Ne on jälkikäteen pyhitetty ”välttämättömiksi”.
Erkki Hautamäki: Suomi myrskyn silmässä. Osa II. Omakustanne 2020.
