Verkkouutiset

Sari Sarkomaa: Naisella oikeus valita oman elämänsä polut

Annika Saarikon mukaan ratkaisu olla pyrkimättä keskustan johtoon kuuluu pelkästään hänelle ja hänen perheelleen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Todellista tasa-arvoa on se, että nainen tekee mitä tekee. Toimii, miten parhaaksi näkee. Pitää olla itsestään selvää, että naisella on vapaus valita oman elämänsä polut. Go @AnnikaSaarikko go, kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa tviittaa.

Sarkomaa viittaa tviitissään kansanedustaja Annika Saarikon tämänpäiväiseen ilmoitukseen, jonka mukaan hän ei pyri keskustan johtoon syyskuun ylimääräisessä puoluekokouksessa. Saarikko perusteli ratkaisuaan sillä, että perheeseen odotetaan toista lasta, jonka laskettu aika on reilu viikko puoluekokouksen jälkeen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Sarkomaan jakaa tviitissään Verkkouutisten aihetta käsittelevän blogin.

Saarikko korostaa omassa blogissaan, että ”keskustan puheenjohtajuus tällaisena yhteiskunnallisena murrosaikana yhdistettynä perhetilanteeseeni on niin valtava vastuu, etten voisi sitä sataprosenttisesti nyt kantaa”.

Saarikon mukaan ”minun ratkaisuni eivät ole viestejä keskustasta, eivätkä ne ole yleistettävissä kuvaksi naisen asemasta politiikassa. Ratkaisut ovat vain ja ainoastaan minun ja perheeni.”

Saarikko kertoo kokevansa hämmentäviksi ratkaisun synnyttämät puheet maatalon emännistä, konservatiiveista ja toisaalta modernin maailman esimerkkinä toimimisesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)