Ranskalainen toimittaja Jean-Christophe Brisard ja venäläis-amerikkalainen toimittaja sekä reportaasielokuvien tekijä Lana Parshina ovat kirjoittaneet teoksen Hitlerin kuolema ja neuvostoarkistojen salaisuudet.
Teoksen alussa käydään lävitse sinänsä jo hyvin tunnettuja yksityiskohtia Adolf Hitlerin viimeisistä päivistä. Hän sekä hänen vaimonsa Eva Braun tekivät itsemurhan Berliinin bunkkerissaan 30. huhtikuuta 1945 ja ruumiit poltettiin rakennuksen ulkopuolella.
Josif Stalin halusi esiintyä Saksan ainoana voittajana ja sen yhtenä voitonmerkkinä olisi führerin ruumis. Puna-armeijan parhaat tiedusteluvoimat määrättiin etsimään kohdetta ja myös bunkkerissa olleita henkilöitä todistajiksi.
Hitlerin ruumis löydettiin toukokuun 4. päivänä valtakunnankanslian alueelta. Ruumiinavaus tehtiin 8. toukokuuta. Pöytäkirjassa todettiin kuoleman aiheutuneen syanidimyrkytyksestä, todisteena pidettiin muun muassa suuontelosta löytyneitä lasiampullin jäänteitä. Kaikki oli valmiina sille, että Stalin saattoi ilmoittaa maailmalle, että hän oli löytänyt Hitlerin.
Tilanne muuttui führerin henkivartija Otto Günschen kuulustelun seurauksena. Hän vannoi, että Hitler ampui itsensä. Samoin valtakunnankanslerin henkilökohtainen palvelija Heinz Linge sanoi kuulleensa pistoolinlaukauksen.
Neuvostoviranomaiset halusivat kaikin tavoin varmistaa, ettei Hitlerin kuolema ollut lavastettu. Tutkijat tiesivät, että Stalin oli erittäin vainoharhainen, joten pienimpiinkään virheisiin ei ollut varaa. Stalin itse toisteli usein, että tiedusteluelimissä oli vain kaksi vaihtoehtoa: ylennys tai teloituskomppania.
Epävarmuus heijastui korkeimmalle tasolle. Stalin väitti heinä-elokuussa 1945 pidetyssä Potsdamin konferenssissa, että Hitler oli elossa ja oli ehkä onnistunut pakenemaan sukellusveneellä. Nämä valheet pakottivat läntiset tiedustelupalvelut vuosikausiksi suuriin ponnisteluihin ympäri maailmaa. Yleinen huhu oli, että führer olisi paennut Argentiinaan. Länsi-Saksalainen tuomioistuin julisti Hitlerin kuolleeksi vasta lokakuussa 1956.
Jatkokuulustelut
Bunkkerissa olleiden todistajien kuulustelut aloitettiin uudestaan helmikuussa 1946 ja menetelmät olivat nyt aiempaa raaempia. Esimerkiksi Lingen kuulusteluraportissa todetaan hänen huutaneen: pyydän, tappakaa minut, tehkää mitä tahansa mutta älkää kiduttako.
Kuukausia jatkuneiden kuulusteluiden jälkeenkään täyttä varmuutta Hitlerin itsemurhan yksityiskohdista ei saatu. Itse asiassa epäilyt vain vahvistuivat, epäselvyyttä oli itsemurhan tarkasta kellonajasta. Hyvä kysymys oli, miksei oikeuslääkäri ollut huomannut luodinreikää ruumiin päässä?
Neuvostoliittolaisten asiakirjojen mukaan Hitlerin ruumis löydettiin, tutkittiin ja haudattiin vaivihkaa Berliiniin, Buchin kaupunginosan lähelle. Samaan hautaan sijoitettiin Eva Braun, Josef Goebbels, hänen vaimonsa ja lapsensa sekä kenraali Hans Krebs. Jo kesäkuussa ruumiit kaivettiin ylös ja kuljetettiin metsään Rathenowin kaupungin lähelle. Hauta tasoitettiin maaston tasalle ja sen päälle istutettiin männyntaimia.
Helmikuussa 1946 jo pitkälle mädäntyneet ruumiit siirrettiin Magdeburgiin ja haudattiin erään talon sisäpihalle. Keväällä 1970 ruumiit kaivettiin jälleen esiin. Tällä kertaa ne hävitettiin polttamalla KGB:n silloisen johtaja Juri Andropovin määräyksestä. Tuhkat ripoteltiin jokeen.
Mitään perusteluita operaatiolle ei kirjassa pystytä antamaan. Ainoastaan pohditaan, oliko syynä pelko ruumiiden joutumisesta joskus länsivaltojen käsiin. Virallisestihan Neuvostoliitto kiisti Hitlerin ruumiin olevan sen hallussa. Todennäköisestä oli myös, että voitetuista vihollisista haluttiin päästä lopullisesti eroon.
Tutkimuksen vaikeuksia
Kirjan tekijät pääsivät vuonna 2016 monien mutkien kautta tutkimaan Adolf Hitleriä koskevaa salaista aineistoa. Teoksessa on kuvattu laajasti Venäjän byrokratiaa ja Brisardin ja Parshinan venäläiset yhteyshenkilöt epäilivät vahvasti heidän mahdollisuuksiaan. Loputtomalta tuntuneiden neuvottelujen, pyyntöjen ja anomusten jälkeen he saivat kuitenkin luvan päästä tutkimustyöhönsä.
Hitleriä koskeva aineisto on ehkä tarkoituksellisesti levitetty Venäjän eri virastoihin. Venäjän federaation valtionarkistossa (Garf) säilytetään kirjallisen materiaalin lisäksi Hitlerin pääkallon palasta. Siinä on nähtävissä luodin ulostuloaukko, jälkiä palamisesta sekä hautaamisesta.
Venäjän tiedustelupalvelu FSB:n arkistossa puolestaan onasiakirjojen lisäksi Hitlerin hammaskaluston kappaleita. Ruumiin polttaminen ei huhtikuussa 1945 onnistunut täysin, koska hampaat ja proteesit säilyivät. Yksityiskohtana voi mainita, että führerin elämän loppuvaiheessa hänellä oli enää neljä ehjää hammasta.
Jean-Christophe Brisard & Lana Parshina: Hitlerin kuolema ja neuvostoarkistojen salaisuudet. Suomentanut Ville Keynäs. Kustannusosakeyhtiö Otava. 343 sivua.
Jarkko Kemppi
