SAK:n liittopäättäjät ovat perjantaina iltapäivällä koolla linjaamassa jatkotoimia irtisanomislain ehkäisemiseksi. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Elorannan mukaan hallitus ei näe, että ”suomalainen duunari on suojansa, työehtonsa ja arvostuksensa ansainnut”.
− Siksi meidän pitää tämä heille kertoa, ja tällä kertaa kerrotaan vähän isommin kirjaimin, Jarkko Eloranta sanoi avauspuheenvuorossaan.
Hänen mukaansa hallituksen esittämä irtisanomislaki on ”onneton laintekele, jonka hallitus on tehnyt lohdutuksena yrittäjille, kun paikallinen sopiminen ei lakiteitse edennyt”. Lailla ei toteutuessaan olisi Elorannan mukaan kuin korkeintaan mikroskooppisia vaikutuksia.
− Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen on siis hallituksen kumarrus Suomen yrittäjille, ei mitään muuta. Potkulaki on ideologinen temppu, poliittisten irtopisteiden kalastelu yrittäjiltä palkansaajien laskuun. Se ei meille käy, ja sen me olemme hallitukselle tehneet selväksi koko prosessin ajan, Eloranta sanoo.





