Moni ravintola on ilmaissut halukkuutensa uudelleen avaamiseen myöhemmin illalla. LEHTIKUVA / AFP Amir Nabizadeh

Ruotsin ravintolat keksivät keinon vältellä koronarajoituksia

Uuden ohjeistuksen mukaan Ruotsin ravintoloiden täytyy lopettaa anniskelu kello 22:30.

Perjantaista lähtien kaikkien Ruotsin ravintoloiden on täytynyt lopettaa anniskelu viimeistään kello 22:30. Ruotsin ravintolat ovat kuitenkin löytäneet porsaanreiän, jonka avulla niiden ei tarvitse sulkea oviaan vielä tuolloin, kertoo Aftonbladet.

Monet ravintolat ovat ilmoittaneet sulkevansa ovensa kello 22, mutta avaavansa ne uudelleen kello 22:30 jälkeen. Tuolloin ne tarjoilevat alkoholittomia vaihtoehtoja.

Ravintolat ovat myös alentaneet esimerkiksi ruoka-annostensa hintoja, jotta asiakkaat löytäisivät myöhemmin illalla tiensä takaisin ravintolaan.

– Olemme saaneet tähän mennessä hyväksynnän sille, että avaamme ravintolan uudelleen sulkemisen jälkeen. Tietenkin ilman alkoholin anniskelua. Tämä on synnyttänyt todella monia kyselyitä myös muita baareilta, jotka haluavat avata ovensa uudelleen sulkemisen jälkeen, Tukholman Monky Barin Hr-päällikkö Alexander Dhazi kommentoi Aftonbladetille.

Dhazi vakuuttaa, että ravintola tulee noudattamaan kaikkien ravintoloiden uusia koronaohjeistuksia tarkasti.

Tukholman lupa-asioihin erikoistunut Carina Cutlip pitää uutta määräystä tärkeänä, mutta sanoo, että ravintoloiden on täysin laillista avata ovensa uudelleen sulkemisen jälkeen, jos ne noudattavat määräyksiä.

– Emme ole vielä päättäneet, kuinka pitkään ravintoloiden täytyy noudattaa uutta määräystä, Cutlip sanoo.

– Poliisi tulee myös valvomaan sitä, että ravintolat noudattavat uutta anniskeluun liittyvää ohjeistusta, hän jatkaa.

Ruotsin sisäministeri Mikael Damberg on puolestaan kyseenalaistanut uudelleen avaamisen tarpeellisuuden.

– Minun on vaikeaa nähdä, että uuden määräyksen jälkeen ravintoloiden toiminnalle on kysyntää niin myöhään illalla. Nyt täytyy pelastaa ihmishenkiä, eikä vahvistaa sosiaalista yhteyttä, hän kommentoi.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt