Verkkouutiset

Ruokahävikkiä saatu alas

Elintarviketeollisuus ja kauppa onnistuivat vähentämään ruokahävikkiään yli viisi miljoonaa kiloa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisessa elintarvikeketjussa syntyy vuosittain noin 360 miljoonaa kiloa ruokahävikkiä.
Elintarvikeala on sitoutunut vähentämään ruoan valmistuksen, jakelun ja kulutuksen ympäristövaikutuksia yhteisellä materiaalitehokkuuden sitoumuksella.

Energian ja materiaalien tehokkaaseen ja kestävään käyttöön kannustava valtionyhtiö Motiva seuraa tavoitteiden toteutumista vuosittain. Vuonna 2020 sitoumukseen liittyneet yritykset onnistuivat vähentämään ruokahävikkiään yli 5,7 miljoonaa kiloa ja vähentämään muun muassa muovin käyttöä yli 600[nbsp]000 kiloa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Ruokahävikkiä vähennettiin teollisuudessa ja kaupan alalla osin samoin keinoin, eli hävikin mittaamista ja seurantaa tehostamalla, henkilöstöä kouluttamalla ja johtamistapamuutoksilla.

Kaupan alalla toimissa korostuvat myös valikoiman hallinta, kuljetus- ja logistiikkaratkaisut, teollisuudessa puolestaan prosessien parantaminen. Ruokahävikistä on kehitetty myös kokonaan uusia tuotteita, ja sivu- tai jätevirtoja on ohjattu esimerkiksi rehukäyttöön.

– On ollut ilahduttavaa huomata, miten paljon erilaisia toimenpiteitä materiaalitehokkuuden parantamiseksi ja ruokahävikin vähentämiseksi tehdään, Motivan asiantuntija Aki Finér sanoo tiedotteessa.

– Toimet ovat selvästi mielekkäitä myös yrityksille itselleen vastuullisuustyön näkökulmasta. Ne tuovat myös kustannussäästöjä ja monilla toimenpiteillä on positiivisia vaikutuksia myös muihin yrityksiin ja kotitalouksiin esimerkiksi pienentyneinä jätemäärinä.

Ruokahävikin vähentämisen toimet säästivät sitoumuksessa mukana oleville yrityksille 1,3 miljoonaa euroa. Kierrätyksen lisääminen pienensi jätekustannuksia 730[nbsp]000 euroa ja materiaalitehokkaammat pakkaukset tuottivat 290[nbsp]000 euron kustannussäästöt.

Muovin vähentämistä ja ekologisempia pakkausmateriaaleja

Materiaalitehokkuuden sitoumuksessa yritykset ovat asettaneet tavoitteita myös esimerkiksi pakkausmateriaalien ja muovin käytön vähentämiseksi.

Muovin määrää vähennettiin yrityksissä muun muassa pakkauksien kokoa pienentämällä, pakkausmateriaaleja keventämällä tai ohentamalla, erilaisia muovikansia poistamalla ja korvaamalla muoveja kartongilla tai muilla biopohjaisilla materiaaleilla.

Yritykset vähensivät myös mustan muovin ja lasin määrää pakkauksissa.

– Nämä pakkausratkaisut vähentävät osaltaan jätteen määrää myös kotitalouksissa tai helpottavat pakkausten kierrättämistä, Finér muistuttaa.

Kaikkiaan yritykset ovat raportoineet sitoumuksen puitteissa 67 vuonna 2020 toteutettua toimenpidettä, joista noin 40 prosentista on laskettu myös ilmastovaikutus.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)