Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Riku Aalto HS:lle: Keskusteluyhteys hallituksen kanssa syntynyt

Teollisuusliiton puheenjohtajan mukaan määräaikaisuuksien lisäksi on pohdittu paikallisen sopimisen laajentamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on keskustellut SAK:n johdon ja liittojohtajien kanssa mahdollisista ratkaisuista irtisanomislaista syntyneeseen kiistaan, kertoo Helsingin Sanomat.

Sipilä tapasi tänään SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan, Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon, PAMin puheenjohtajan Ann Selinin ja SAK:n johtajan Annika Rönni-Sällisen.

Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon mukaan tapaaminen oli hyvähenkinen.

– Sillä lailla olen nyt optimistisempi, että keskusteluyhteys on syntynyt, vaikka neuvotteluprosessi ei ole alkanutkaan, Aalto sanoi HS:lle.

Aallon mukaan ratkaisun aikataulusta ei sovittu tapaamisessa.

Verkkouutiset kertoi tänään, että työmarkkinaosapuolet ovat ehdottamassa hallitukselle, että irtisanomislaki korvattaisiin määräaikaisuuden helpottamisella pienissä yrityksissä. Alle kymmenen henkilön yritykset saisivat tehdä työntekijän kanssa määräaikaisen työsopimuksen ilman perusteltua syytä, mutta vain yhden kerran. Vastavuoroisesti hallitus sitoutuisi vetämään pois irtisanomislakiesityksensä, ja ammattiliitot lopettaisivat työtaistelutoimensa.

Myös HS:n tietojen mukaan ratkaisun keskeinen kohta on se, että pienissä yrityksissä voisi solmia määräaikaisen työsopimuksen ilman sen kummempia perusteluja yhden kerran.

Aalto myöntää HS:lle, että yhtenä ratkaisukeinona on pohdittu määräaikaisuuksia, mutta myös monia muita asioita kuten paikallisen sopimisen laajentamista myös yrityksissä, jotka eivät ole järjestäytyneitä.

Aallon mukaan mitään paperia järjestöjen yhteisestä ehdotuksesta ei ole.

– Totta kai tähän kiistaan pitää saada ratkaisu mahdollisimman nopeasti, Aalto sanoi HS:lle.

Ehdotuspakettia vielä hierotaan eikä sitä ole esitelty keskusjärjestöjen hallituksille.

Lue myös:

Jyri Häkämies: EK tukee sovun löytymistä irtisanomiskiistassa

Määräaikaisuudesta ratkaisu irtisanomiskiistaan? Järjestöiltä tulossa ehdotus

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)