Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajasta, kansanedustaja Riikka Purrasta povataan puolueen seuraavaa puheenjohtajaa.
Purra kiittää yhteydenotoista koskien ehdokkuuksia.
– En osaa vielä vastata. Kerron, kun osaan, Riikka Purra kirjoittaa Twitterissä.
Hän kertoo olevansa pettynyt puheenjohtaja Jussi Halla-ahon päätökseen olla asettumatta puheenjohtajaehdokkaaksi Seinäjoen puoluekokouksessa elokuussa.
– Olen pettynyt Jussin päätöksen takia, mutta ymmärrän ja tietenkin kunnioitan sitä. Arvostan suuresti hänen tekemäänsä työtä ja olen kiitollinen, että olen saanut työskennellä hänen kanssaan, Purra kertoo.
Halla-aho sanoi eilen maanantaina kertoneensa muulle puoluejohdolle jo tammikuussa, että hän aikoo luopua puheenjohtajuudesta.
Olen pettynyt Jussin päätöksen takia, mutta ymmärrän ja tietenkin kunnioitan sitä. Arvostan suuresti hänen tekemäänsä työtä ja olen kiitollinen, että olen saanut työskennellä hänen kanssaan.
Kiitos yhteydenotoista koskien ehdokkuuksia. En osaa vielä vastata. Kerron, kun osaan. pic.twitter.com/4ydiViTdbE
— Riikka Purra (@ir_rkp) June 22, 2021
LUE MYÖS:
Tutkija povaa Riikka Purrasta PS:n uutta puheenjohtajaa





