Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru avasi 15.10. hallituksen sote-uudistusta, eli ns. ”Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus” -ohjelmaa. Ohjelmasta esiteltiin lähinnä viisi päätavoitetta: saatavuus, ennaltaehkäisy, laatu, yhteentoimivuus ja kustannukset. Neljän ensimmäisen on tarkoitus johtaa viidenteen eli kustannusten kasvun hillitsemiseen.
Lyhyesti auki kirjoitettuina tavoitteet vaikuttivat sinänsä hyviltä. Kovinkaan perusteellisesti ei kuitenkaan avattu keinoja, joilla nämä tavoitteet on tarkoitus saavuttaa. Tavoitteet ovat itsestäänselvyyksiä, eikä niissä yhdistettynäkään ole sellaista kustannusten hillitsemispotentiaalia, mitä tulemme lähivuosina ja vuosikymmeninä tarvitsemaan.
Meillä Keski-Suomessa uusi sairaala-projekti on edennyt käytännön toiminnan hahmotteluun. Etenkin toimintamalleja ja hoitopolkuja suunnitellessa huomaa väistämättä nykyjärjestelmän suurimman ongelman: perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kömpelösti ylitettävän raja-aidan. Tämä on saatava jatkossa purettua, jotta voimme suunnitella vaikuttavia, kustannustehokkaita ja vailla päällekkäisyyksiä olevia hoitokokonaisuuksia.
Nämä kokonaisuudet pitää pystyä suunnittelemaan ilman hallinnollisia tai rahoituspohjaan liittyviä ristiriitoja. Suunnitelmissa oleva erikoissairaanhoidon osittainen siirtäminen terveyskeskuksiin tulee olemaan huomattavan paljon sujuvampaa, jos molemmat organisaatiot toimivat saman hallinnon alla.
Sosiaalipuolen suunnittelun jätän mielelläni sosiaalialan ammattilaisille. En kuitenkaan ymmärrä, miksi nämä kaksi varsin laajaa ja resursseja vaativaa aluetta, sosiaali- ja terveydenhuolto, yritetään väkisin uudistaa yhdellä rysäyksellä saman katon alle. On totta, että sosiaalipuolen asiakkaista suuri osa käyttää myös terveydenhuollon palveluita. Terveydenhuollon potilaista kuitenkin vain pieni osa on sosiaalihuollon asiakkaita.
Yhtymäkohtia toki on ja yhteistyötä tulee tehostaa etenkin akuutti-, perhe- ja päihdepuolella. Uskoisin uudistuksen kuitenkin valmistuvan ehjempänä jos keskitytään mieluummin muutaman huolella sijoitetun sillan, kuin yhteisen katon rakentamiseen. Kattavien hoitopolkujen ja kustannustehokkaan toiminnan toteuttamiseksi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistäminen on huomattavan paljon tärkeämpää. Ehkäpä meidän kannattaa keskittyä vain yhteen suureen organisaatiouudistukseen kerrallaan.
Isossa kuvassa lähivuosina suureen merkitykseen nousee väistämättä resurssiemme rajallisuus. Väestö ikääntyy, elää pidempään terveenä ja pidempään myös sairaana. Markkinoille tulee uudempia ja kalliimpia syöpälääkkeitä. Kirurgiaan markkinoidaan entistä kalliimpia teknologioita mm.robotteja. Potilaat ja omaiset ovat kaiken aikaa valveutuneempia uusista mahdollisuuksista ja osaavat vaatia entistä moderneimpia hoitoja. Lukumäärältään suurempi ja entistä pidempään elävä vanhusväestö tulee hoitojen piiriin.
Jos haluamme tarjota entisen tasoista terveydenhuoltoa koko tulevalle potilasjoukollemme, kustannusten voimakas kasvu tulee olemaan itsestäänselvyys. Ainoa tapa yrittää edes hieman hillitä tätä kustannusten kasvua, on monikanavaisen rahoituksen ja hallinnon purkaminen. Tällöin pääsemme realistiselta pohjalta tavoittelemaan hallituksen asettamia päämääriä.
