Verkkouutiset

Suomalaisella Taivas TV7:llä on sisarkanava Virossa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Raivo repesi Virossa: Suomalainen tv-kanava levittää valeuutisia koronasta

Kristillistä kanavaa tuetaan veronmaksajien rahoilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalainen ja kristillinen Taivas TV7 -kanava levittää Virossa valeuutisia koronasta, kertoo Eesti Päevaleht.

Kanavan vironkielisissä ohjelmissa on kyseenalaistettu koronatestien luotettavuus ja maskien turvallisuus. Ohjelmissa on myös levitetty valeuutisia, että koronarokote olisi hengenvaarallinen ja kytkeytyisi salaliittoihin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Televisio-ohjelmien lisäksi kanavan verkkosivuilla on julkaistu kevään ja kesän aikana perättömiä kirjoituksia koronarokotteiden vaarallisuudesta. Juttujen lähteinä on käytetty muun muassa äärioikeistolaista LifeSiteNews -verkkojulkaisua, joka on keskittynyt salaliittoteorioiden ja harhaanjohtavan tiedon levittämiseen.

Sosiaalisessa mediassa raivoa on herättänyt se, että Taivas TV7 -kanavaa tuetaan virolaisten veronmaksajien rahoilla. Kanava on saanut osansa rahoituksesta, jolla Viron valtio tukee kristillisiä medioita.

Kanavan Viron työn koordinaattori Päivi Pitko ei kommentoi Eesti Päevalehelle, miksi kanava levittää salaliittoteorioita koronasta.

Taivas TV7 on suomalainen kristillinen tv-kanava, joka toimii Suomen ja Viron lisäksi Ruotsissa, Venäjällä ja Israelissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)