Aggressiivinen Kreml ”toimii kuin murhaaja” – Virossa varaudutaan iskuun
Maan ulkoministeriön kansliapäällikkö sanoo, että Venäjän uhkaukset on otettava tosissaan.

Venäjän ydinaseuhittelu on Peter Dickinsonin mukaan lamauttanut läntiset johtajat.
Yhdysvaltain Euroopan joukkojen entisen komentajan mukaan Venäjä on saavuttanut Ukrainassa varsin vähän kymmenen vuoden sotimisella.
Venäläisjoukkojen kerrotaan turvautuneen kiellettyihin myrkkyihin osana viimeaikaisia hyökkäyksiään.
Mies on ollut kateissa maaliskuusta lähtien.
Hyökkäyksiin siirretään vauhdilla uusia joukkoja ennen kuin Ukrainan yksiköt ehtivät saada uutta kalustoa ja ammuksia.
Maan ulkoministeriön kansliapäällikkö sanoo, että Venäjän uhkaukset on otettava tosissaan.
Venäjän ydinaseuhittelu on Peter Dickinsonin mukaan lamauttanut läntiset johtajat.
Yhdysvaltain Euroopan joukkojen entisen komentajan mukaan Venäjä on saavuttanut Ukrainassa varsin vähän kymmenen vuoden sotimisella.
MUISTA LOGO!
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)