Arja Juvonen. LEHTIKUVA/MESUT TURAN

PS hoitajamitoituksesta: Huijausten huijaus

”Nytkö te vasta laskitte hoitajamitoitukseen vaaditut ja tarvitut rahat?”

Tähän saakka Antti Rinne on luvannut, että 0,7 hoitajamitoitus kirjataan lakiin ja asia on jo syyskaudella tulossa eduskunnan käsittelyyn. Syyksi asian kariutumiseen Rinne mainitsee rahapulan.

Rahaa ei riitä arvioidun lisähenkilöstön palkkaamiseen. Hoitajamitoitus 0,7 olisi tarvinnut noin 4000 hoitajaa lisää. Myöskään lääkäriresursseja ei ole tulossa lisää.

Kansanedustaja, perussuomalaisen 2. varapuheenjohtaja Arja Juvosen mukaan kyseessä on ”suuri bluffi ja huijausten huijaus”.

– Kaikki hallituksen puhe vanhustenhoidon parantamiseksi on osoittautunut pehmeäksi unelmahötöksi ja pelkäksi vaalitäkyjen heittelyksi ennen eduskuntavaaleja. Totuus on ollut täysin toinen. Pääministeripuolue ja koko hallitus on huijannut Suomen kansaa liiallisella lupauksilla, joita ei ole ollut tarkoitustaan toteuttaa.

– Kysynkin hallitukselta ja Antti Rinteeltä, että nytkö te vasta laskitte hoitajamitoitukseen vaaditut ja tarvitut rahat? Mikä on teidän valtiontalouden tilanteen tietoisuus? On kerrassaan täysin uskomatonta, että eduskuntaa ja Suomen kansaa, sen vanhuksia ja heidän omaisiaan, potilaita ja hoitajia on vedätetty näin törkeästi harhaan suurilla lupauksilla, Juvonen sanoo.

– Hoitajamitoituksen 0,7 lupaaminen on ollut todellisuudessa täyttä utopiaa. Todellisuudessa hoitajamitoitukseen vaadittuja rahoja ei ole ollut olemassakaan, hän kritisoi.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt