X
SULJE MAINOS
Professori varoittaa poliitikkojen saattavan puuttua tulevaisuudessa tieteen ylilyönteihin. Helsingin yliopiston rakennus. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Professori avautuu syrjinnästä: Näin oikeistolaiseksi leimattua tutkimusta sensuroidaan

Sosiologi Jukka Savolaisen mukaan itsesensuuri ja syrjintä vaivaavat yhteiskuntatiedettä.

– Kokemukseni valossa on päivänselvää, että poliittisilla mieltymyksillä on liiallinen vaikutus alan tutkimuskirjallisuuteen. Itsesensuuri on yleistä ja valtavirrasta poikkeavia näkökulmia syrjitään avoimesti, Yhdysvaltain Wayne State Universityn sosiologian professori Jukka Savolainen sanoo.

Yli 30 vuotta yhteiskuntatieteellistä tutkimusta yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa Suomessa, Norjassa ja Yhdysvalloissa tehnyt Savolainen ruotii tiedemaailman tilaa tästä löytyvässä Suomen Kuvalehdessä julkaistussa Kanavan kirjoituksessaan. Hänen mukaansa yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ideologisuus on tärkeä kysymys, josta pitää keskustella rehellisesti ja täsmällisesti.

– Kysymys on siis siitä, missä määrin yhteiskuntatieteilijät noudattavat tieteen pelisääntöjä – tai rikkovat niitä omien poliittisten arvojensa edistämiseksi, Savolainen avaa.

– Suositaanko näiden alojen tutkimusyhteisöissä tietynlaisia uskomuksia ilman riittävää näyttöä? Kohdellaanko tutkimuksia eriarvoisesti tulosten sisällöstä riippuen?, professori kysyy.

– Onko esimerkiksi sosiologiassa helpompi julkaista tutkimuksia, jotka tukevat ”intersektionaalisen feminismin” oletuksia kuin tuloksia, jotka korostavat biologisia eroja miesten ja naisten käyttäytymisessä? Ovatko tutkijat valmiita raportoimaan tuloksia maahanmuuttajien kokemasta syrjinnästä, mutta haluttomia tutkimaan väkivaltaista rikollisuutta samassa väestöryhmässä?, hän jatkaa.

Savolainen listaa kirjoituksessaan useita viime aikojen näkyviä esimerkkejä tilanteista, joissa maineikkaita tutkijoita on syrjitty tai tutkimuksia vedetty pois poliittisin perustein avoimen tieteellisten kriteerien ja keskustelun sijasta. Tätä on tunnetusti tapahtunut erityisesti Yhdysvalloissa. Savolaisen mukaan sieltä tulee nykyisin viikottain esimerkkejä ideologisesta syrjinnästä.

Hänen mukaansa on normaalia, että tieteellisessä keskustelussa esitetään vasta-argumentteja, ja kirjoituksessa esimerkkeinä mainittuja tutkimuksia arvosteltiin Savolaisen mukaan osuvastikin metodologisista puutteista. Vastaavilla menetelmillä tehtyjä tutkimuksia, jotka päätyivät vastakkaisiin lopputuloksiin ei  kuitenkaan hänen mukaansa kohdalla samalla tavalla ja vedetä pois.

– Ainostaan ”konservatiivisiksi” tai ”oikeistolaisiksi” leimattuihin tutkimuksiin reagoidaan tällä tavalla. Jos tutkimus kyseenalaistaa maailmankuvaa, jossa korostuu rasistinen tai sukupuoleen perustuva syrjintä, tutkijayhteisö suuttuu ja ryhtyy sensuroimaan tutkimusta eikä osallistu keskusteluun tieteen pelisääntöjen mukaisesti, niin kuin pitäisi, Jukka Savolainen toteaa.

Professori varoittaa kirjoituksessaan tulevasta.

– En pidä mahdottomana, että tulevaisuudessa oikeistopopulistinen hallitus voisi Suomessakin puuttua akateemisen maailman ylilyönteihin. Olisi parempi, että tiedeyhteisö pyrkisi moniarvoisuuteen itse, ilman ulkopuolista väliintuloa.

LUE MYÖS:

Hätähuuto uudesta sensuurista: Puheesta ja ajatuksista rangaistaan

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt