Presidenttiehdokkaat Nils Torvalds (vas.), Tuula Haatainen, Paavo Väyrynen, Pekka Haavisto, Merja Kyllönen, Sauli Niinistö, Laura Huhtasaari ja Matti Vanhanen. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Jussi Isotalo: Presidentinvaali vietiin puolueiden käsistä

Istuvan presidentin suuressa kannatuksessa ei ole mitään mystistä saati epätervettä.

Yhden ehdokkaan, virassa olevan tasavallan presidentin, ylivoima kannatuskyselyissä on saanut aikaan kummallisia ylilyöntejä. Sauli Niinistön suosiota on – jopa pääkirjoitustasolla – verrattu Pohjois-Koreaan ja entiseen Neuvostoliittoon. Rinnastus on typerä. Kummassakaan maassa ei tiettävästi ole koskaan pidetty vapaita vaaleja, joissa kansalaiset voivat asettaa ehdolle ja äänestää haluamiaan henkilöitä.

Merkillepantavaa myös on, että usea kommentaattori on tuominnut vaalikampanjat mielenkiinnottomiksi, ehdokkaat mitäänsanomattomiksi ja vaaliväittelyt hengettömiksi. Epäilemättä on niin, että esimerkiksi USA:n taannoisissa presidentinvaaleissa käytettiin rajumpia sanoja, muista rajuista keinoista puhumattakaan, mutta kuka aidosti kaipaa sellaista Suomeen?

Puheet ovat koventuneet meilläkin. Taustalla lienee arvio, jonka mukaan erottuminen nykyisen presidentin varjosta edellyttää tämän moittimista mieluummin kuin omien vahvuuksien esittelyä. Aggressiiviseen kielenkäyttöön rohkaisee osaltaan television vaaliohjelmiin istutettu piirre, jossa ehdokkaita arvioidaan sen mukaan miten he retorisesti selviytyvät tenttaajien ja toistensa synnyttämästä paineesta. Itsevarmasti puuta heinää puhumalla saa aikaan myös ihastelevia reaktioita.

Vaikka tämänvuotisissa presidentinvaaleissa ei vielä olekaan annettu yhtään ääntä (ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 17.1.2018), äänestyspäätöksiä on jo tehty paljon. Istuvan presidentin suuressa kannatuksessa ei ole mitään mystistä saati epätervettä. Pikemminkin on niin, että tehtävästään kelvollisesti suoriutuneen uudelleenvalinta nähdään luontevana.

Kaikki sotienjälkeiset tasavallan presidentit on valittu toiselle kaudelle jos ovat olleet ehdolla. Juho Kusti Paasikivi 1950, Urho Kekkonen 1962 ja Mauno Koivisto 1988 uusivat valtakirjansa selvin luvuin, Tarja Halonen 2006 täpärämmin.

Puolueet on ilmeisen pysyvästi tuomittu sivurooliin presidentin valinnassa. Valtaosa suomalaisista halunnee presidentin pysyttelevän puolueiden ulkopuolella ja pitävän etäisyyttä aiempaan poliittiseen viiteryhmäänsä. Tässäkin suhteessa Sauli Niinistö on täyttänyt odotukset jopa edeltäjiään tiukemmin.

Presidenttiehdokkaiden hyvä tai huono vaalimenestys tuskin vaikuttaa merkittävästi minkään puolueen kannatukseen. Koivisto-ilmiön arvioitiin vahvistaneen SDP:n asemaa 1980-luvun alkupuolella, mutta tällä lienee yhteys tuolloin vaalitapana olleeseen valitsijamiesvaaliin, jossa ääniä keräämässä olivat ministerit, kansanedustajat ja muut tunnetut poliitikot.

Suora kansanvaali on vienyt presidentinvaalien ohjakset puolueiden käsistä. Todennäköistä onkin, että tulevaisuudessa suurempi osa ehdokkaista asetetaan valitsijayhdistysten toimesta. Lisäksi on ilmeistä, että vastaisuudessa näemme presidenttiehdokkaina myös henkilöitä, joilta puuttuu aiempi poliittinen tausta. Sillä on hyvät ja huonot puolensa.

Jussi Isotalo

Jussi Isotalo

Jussi Isotalo on kokoomuksen entinen puoluesihteeri.

Kommentit