Jihyun Park on nainen, joka on selviytynyt nälänhädästä, orjuudesta, vankileiriltä. Lopulta hän onnistui loikkaamaan henkensä vaarantaen Pohjois-Koreasta.
− En ollut koskaan tuntenut onnellisuutta ennen kuin pakenin, nainen toteaa The Huffington Post -lehdessä julkaistussa kirjoituksessa.
Park loikkasi noin kymmenen vuotta sitten Kiinan kautta Britanniaan. Entisessä kotimaassaan hän työskenteli opettajana.
Muistot Pohjois-Koreaa 90-luvulla koetelleesta nälänhädästä piinaavat häntä yhä.
− Seurasin, kuinka oppilaani heikkenivät päivä päivältä. Mieleeni on porautunut myös kuva kokonaisesta perheestä, joka oli kuollut nälkään viimeisen velliaterian jälkeen. Toinen on lääkärin urasta haaveillut oppilaani, joka makasi kuolleena torin mudassa, Jihyan Park muistelee.
− Nälänhätä koetteli myös omaa perhettäni, sillä setäni ja isäni nääntyivät nälkään.
Pelko nälkäkuolemasta sai naisen loikkaamaan rajan yli Kiinaan. Nälkä vaihtui orjuuteen.
− Minut myytiin juopottelevalle maanviljelijälle, jolla oli peliongelma. Hän kohteli minua kuin orjaa, Park kertoo.
− En voinut pyytää keneltäkään apua. Kiinalaiset viranomaiset olisivat löytäessään passittaneet minut suoraan takaisin Pohjois-Koreaan.
Niin lopulta myös kävi.
− Poliisit pidättivät minut vuonna 2004 ja lähettivät ilman myötätuntoa takaisin Pohjois-Koreaan. Vietin kuusi kuukautta vankileirillä, jossa melkein kuolin jalassani olevaan tulehdukseen. Lopulta viranomaiset heittivät minut kadulle kerjäämään, koska he eivät pidä kuolleista vangeista virallisissa tilastoissa, Jihyan Park kertoo.
Sinnikäs nainen päätti loikata jälleen Kiinaan, johon hän oli joutunut jättämään pienen lapsensa. Elämä Kiinassa laittomana pakolaisena oli vaikeaa jatkuvasti sairastelevan lapsen kanssa.
− En voinut viedä poikaani sairaalaan, vaikka hän oli heikko ja sairas. Hän ei myöskään päässyt kouluun. Kiinassa on tuhansia hänenlaisiaan lapsia, jotka tarvitsevat apua.
Jihyan Park löysi lopulta tiensä Britanniaan, josta hän on saanut turvapaikan. Hän kertoo heräävänsä nykyisin jokaisena aamuna vapaana epätoivosta ja pelosta.
− Kehoni on väsynyt, mutta mieleni on ollut aina toiveikas. Kaltaiseni pakolaiset eivät ole heikkoja ihmisiä. Me olemme niitä, jotka taistelevat joka päivä pahuutta ja diktaattoreita vastaan. Pakolaiset ymmärtävät ennen kaikkea sen, mitä on vapaus ja onnellisuus.
