Verkkouutiset

Petteri Orpo. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Petteri Orpo: SDP pakittaa äänestäjien pelossa

Kokoomusjohtajan mukaan puolue vastustaa maakuntaveroa loppuun asti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon mielestä maakuntaveroa ei pidä missään tapauksessa säätää.

Orpo puhui Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVAn aluevaalitentissä tiistaina. Aluevaalit järjestetään sunnuntaina 23. tammikuuta 2022.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Se on ehdottomasti haitallinen. Minäkin ole ekonomisti, ja jos meillä olisi teoreettinen puhdas rakenne, että olisi vain maakunnat ja valtio, niin silloin tämä vero voisi olla perusteltu, koska valta ja vastuu olisivat paremmin samoissa käsissä, Orpo sanoi.

– Mutta kun meillä on kunnat kuntaveroineen ja valtionosuusjärjestelmineen. Meillä on progressiivinen valtionverotus, ja jos siihen tulee maakunta, valtionosuusjärjestelmä ja verotus, niin se on aivan mahdoton sotku.

Hänen mukaansa kokoomus ei halua kolmatta verotuksen tasoa.

– Olen sanonut, että hyväksyttyä sote-uudistusta emme lähde kaatamaan, koska jotain jatkuvuutta ja logiikkaa täytyy olla. Me haluamme lähteä seuraavalla hallituskaudella muuttamaan ja korjaamaan sitä.

– Mutta maakuntaveroa me vastustamme neliraajajarrutuksessa loppuun asti. Jos ei halua lisää verottavia käsiä Suomeen, niin kannattaa äänestää kokoomusta.

SDP:ssä on viime aikoina epäilty maakuntaveron säätämisen järkevyyttä. Hallituspuolueista myös keskustassa on epäilty veroa. Vihreät ja vasemmistoliitto ovat puoltaneet sitä. Kokoomus on vastustanut maakuntaveroa koko ajan.

Parlamentaarinen työryhmä näki aiemmin vaaran kokonaisveroasteen nousulle.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo totesi, että aluevaaleissa ei ole kyse maakuntaverosta.

– Tämä on mielestäni aika härskiä äänestäjien sumuttamista antaa ymmärtää, että näissä vaaleissa on kyse maakuntaverosta, koska nämä uudet alueet eivät päätä, otetaanko maakuntavero käyttöön. Se päätetään eduskunnassa, Saramo sanoi.

– Tällä hetkellä itse asiassa näyttää siltä, että valitettavasti eduskunnan enemmistö ei ole sitä maakuntaveroa tuomassa. Eli tämä ei ole näiden vaalien kysymys.

Saramon mukaan ekonomistien enemmistö kannattaa tätä maakuntaveroa EVAn ekonomistikoneessa siksi, että pidemmällä aikavälillä se pikemminkin laskee verotasoa kuin nostaa sitä, koska päättäjän pitää miettiä menojen ja tulojen suhdetta.

– Nythän, jos se raha tulee suoraan valtiolta, tilanne on eri. Sen takia itse toivon ja uskon, että tähän maakuntaveroon tullaan palaamaan, vaikka nykyinen eduskunta ei siitä päättäisikään, koska en usko, että itsehallinnolliset alueet toimivat kovin hyvin ilman sitä.

”Maakuntavero on mahdoton”

Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi viittasi hallitusohjelmaan, jossa puhutaan mahdollisesta maakuntaverosta.

– Nyt on tehty perusteellinen parlamentaarinen selvitys, jonka perusteella voidaan sanoa, että se on mahdoton tässä mallissa, jossa on vain hyvinvointialueet, joille sosiaali- ja terveyspalvelut siirretään, Lohi totesi.

– Kokoomus on vaaliteknisesti maalannut itse seinälle mörön, jonka se haluaa ampua alas, koska se tietää varsin hyvin viime viikon vaalipaneelien perusteella, että maakuntaveroa ei ole tulossa.

Myös Lohi korosti, että aluevaaleissa ei ole kysymys maakuntaverosta, koska sen päättää eduskunta.

– Eli vaalitaktisesti vastustetaan sellaista, jota ei ole edes tulossa.

Orpo muistutti pääministeri Sanna Marinin (sd.) todenneen viime kesänä selkeästi, että hallitus on sopinut maakuntaveron valmistelusta tällä kaudella.

– Nyt hallituspuolueet ovat alkaneet riitelemään. Minä koen tämän siten, että sosialidemokraatit ovat pakittaneet tässä äänestäjien pelossa, Orpo sanoi.

– Jos tämä hallitus on päättänyt valmistella (maakuntaveroa), niin minulla on oikeus oppositiosta sanoa, että me emme sitä halua ja siinä ei ole järkeä. Minusta tässä ei ole mitään sumutusta. Näissä vaaleissa pitää keskustella siitä, miten nämä hyvinvointialueet rahoitetaan.

SDP:n epäselvä kanta

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malmilta kysyttiin, onko hallitus päättänyt, että tällä kaudella maakuntaveroa ei valmistella ja sitä ei tule. SDP:n kantaa on pidetty epäselvänä.

– SDP:n kanta on ollut koko ajan se, että tällä hallituskaudella se valmistellaan ja sitten kun meillä on paketti, jota voidaan tarkastella, niin sitten tehdään päätökset, Malm kertoi.

Vihreiden puheenjohtajan sijainen Iiris Suomela korosti, että vallan ja vastuun pitää olla samoissa käsissä myös taloudellisesti.

– Mehän olemme nähneet, että kun sairaanhoitopiirit voivat mennä aina pyytämään kunnilta lisää rahaa tarpeen mukaan, niin se on kasvattanut erikoissairaanhoidon kustannuksia ja toisaalta johtanut siihen, että kunnat niistävät sieltä peruspuolelta sosiaali- ja terveyspalvelujen ennaltaehkäisevästä tasosta, Suomela sanoi.

Hänen mukaansa voi hyvin kysyä, onko tämä ollut kustannustehokasta.

– Jos nyt sitten tehdään niin, että myös uudet alueet vaan menevät valtiovarainministeriöltä pyytämään rahaa sen mukaan kun tarvitaan, niin voi kysyä, mikä on se kannustin tehdä kustannustehokkaasti toimintaa verrattuna tilanteeseen, jossa on vastakkain kaksi vaihtoehtoa: tehokkuus tai veroasteen muuttaminen.

– Ainakin itse olen kokenut kuntapolitiikassa, että nämä kaksi vaihtoehtoa lisäävät intoa panostaa kustannustehokkuuteen, koska ei kukaan halua ehdoin tahdoin veroja nostaa.

Suomelan mukaan huolena on se, että joillain maakunnilla ainoa mahdollisuus hankkia tuloja on palvelumaksujen kasvattaminen.

– Palvelumaksut johtavat helposti siihen, että ihmiset eivät hae apua, ongelmat pääsevät kasautumaan ja ne tulevat monta kertaa kalliimmiksi.

– Jos mietitään kustannustehokkuutta, niin se on pikemminkin argumentti tämän veron puolesta kuin sitä vastaan. Tämä voidaan toteuttaa niin, että kokonaisvero ei kasva.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)