Verkkouutiset

Petteri Orpo. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Petteri Orpo: Mitä hallitus teki koko syksyn?

Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan metsäpolitiikka on tuuliajolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen kannanmuodostus EU:n taksonomia-asetukseen kesti luvattoman pitkään. Hän toteaa hallituksen olevan metsäpolitiikassaan tuuliajolla.

– Komissio julkaisi esityksensä jo viime keväänä, ja lopullinen päätös tehdään muutaman viikon päästä joulukuun alussa. Miksi kanta saatiin vasta nyt? Mitä hallitus teki koko syksyn? Tällä vetkuttelulla hallitus menetti tärkeän EU-edunvalvonnan paikan vaikuttaa muihin jäsenvaltioihin, Orpo kirjoittaa Facebook-päivityksessään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hänen mukaansa asetus rajoittaisi suomalaista kestävää metsänhoitoa ja metsäelinkeinoa. Hallitus päätyi lopulta vastustamaan asetusta, mutta kanta on riitaisa. Hallituspuolueista vihreät ja vasemmistoliitto ovat liputtaneet päinvastaista kantaa.

Esimerkiksi vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo totesi Facebookissa pitävänsä surullisena, jos Suomi päätyy vastustamaan taksonomiasäädöstä.

– Metsäpolitiikka on kansallista ja tästä periaatteesta on pidettävä kiinni kynsin hampain. Komission taksonomiaesitys menee aivan liian pitkälle yksityiskohtaiseen metsätalouden sääntelyyn. Yli 13 hehtaarin metsätilat haluttaisiin tuoda erityisen ilmastoraportoinnin piiriin ilman mitään osoitettavissa olevia ilmastohyötyjä, Petteri Orpo sanoo.

Hän luonnehtii kestävää suomalaista metsäelinkeinoa taloudellisesti mittaamattoman arvokkaaksi. Se tarjoaa Orpon mukaan lisäksi välineitä ilmastonmuutoksen torjuntaan.

– Metsät eivät ole ongelma, vaan osa ratkaisua, hän toteaa.

”Kultainen mahdollisuus meni”

Petteri Orpon mukaan hallitus menetti viime viikolla kultaisen mahdollisuuden vaikuttaa, kun metsäpolitiikasta vastaava komissaari Miread McGuinness vieraili Suomessa.

– Samaan aikaan pääministeri ja muut avainministerit seisoivat vieressä tumput suorina, sillä Suomen kanta ei ollut selvä, Orpo päivittelee.

– Vaikka Suomi on suuri metsävaltio, se on EU:n jäsenmaiden joukossa pieni. Vaikutusvaltaa EU:ssa pitää hakea tekemällä yhteistyötä muiden jäsenmaiden kanssa. Suomen metsäkannoille olisi pitänyt jo aikaa sitten hakea tukea maista, joilla on omia huoliaan taksonomian kanssa, hän jatkaa.

Näin ei Petteri Orpon mukaan kuitenkaan nyt tehty. Hän muistuttaa, että pöydällä on muitakin suuria metsiin vaikuttavia ilmastokysymyksiä, joissa pätee sama ilmiö. Hallituksen pitäisi Orpon mukaan pystyä muodostamaan linja ja vaikuttamaan Suomen etujen mukaisesti.

Hän luonnehtii hallituksen toimivan tässä kysymyksessä käytännössä kuin vähemmistöhallitus, kun se luottaa kokoomuksen tukeen eduskunnassa.

– Hallituspuolueet vihreät ja vasemmistoliitto eivät tue oman hallituksensa linjaa, eikä pääministeri pystynyt saamaan porukkaansa yhtenäisen kannan taakse. Tämä kaikki on pääministerin vastuulla, sillä hän vastaa Suomen EU-vaikuttamisen onnistumisesta.

Petteri Orpon mukaan hallituksen ja pääministeri Sanna Marinin poliittinen pääoma punnitaan, kun nähdään, miten Suomi saa nyt tukea muilta mailta.

– Mikä on hallituksen uskottavuus tässä venkoilussa kotimaisen metsänomistajan suuntaan tai EU-neuvotteluissa, kun keskeiset ministerit julkisesti liputtavat aivan päinvastaisia kantoja? Kokoomus tukee suomalaista metsäelinkeinoa ja metsäteollisuuden edellytysten säilymistä Suomessa. Tätä selkeää linjaa toivomme myös hallitukselta.

LUE MYÖS:

Hallituksen metsäsotku hämmästyttää – ”ei näin Suomea johdeta”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)