Verkkouutiset

Petteri Orpo: Ansiosidonnainen kuuluu kaikille

Kokoomuksen mukaan turvan pitää olla yhtäläisesti saatavilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon mukaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan tulee kuulua jatkossa kaikille.

Nykyisin ansiosidonnaista voivat saada vain työttömyyskassojen jäsenet. Myös kassoihin kuulumattomat maksavat palkastaan lakisääteisiä työttömyysvakuutusmaksuja, mutta ovat työttömäksi jäädessään oikeutettuja vain matalampaan perusturvaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Orpo viittaa kansanedustaja Elina Lepomäen (kok.) haastatteluun Helsingin Sanomissa.

– Viimeistään menneen kevään olisi pitänyt herättää ihmiset siihen, ettei tämä järjestelmä ole oikeudenmukainen. Jopa kymmenettuhannet lomautetut ovat jääneet ilman ansioturvaa, koska eivät ole ymmärtäneet liittyä työttömyyskassaan. Eihän se näin voi mennä, Lepomäki sanoo.

Vain noin viisi prosenttia ansioturvan kuluista rahoitetaan kassojen jäsenmaksuilla. Loppuosa katetaan verovaroin ja työttömyysvakuutusmaksuilla.

SAK ja STTK ovat aiemmin pitäneet vastaavia avauksia ”hyökkäyksenä järjestäytymistä vastaan”.

– Ei voi olla niin, että meillä ovat korporaatiot portinvartijoina yhteisesti rahoitettaviin hyvinvointivaltion etuuksiin. Turva pitää olla yhtäläisesti saatavilla. Totta kai itse kukin saa sitten järjestäytyä ja hankkia sitä kautta lisäetuja, Elina Lepomäki toteaa HS:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)