Verkkouutiset

Petri Sarvamaa: Hallituksen herättävä ruususen unestaan

Europarlamentaarikon mukaan EU:n kilpailukyvyssä on rakenteellisia ongelmia, jotka nakertavat myös Suomen taloudellista pohjaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaan mukaan Suomen olisi herättävä ruususen unestaan ja tehtävä kaikkensa saadakseen taloutensa nykyistä parempaan tilaan ja asemaan tulevia vaikeita vuosia ennakoiden.

Sarvamaan mukaan EU-alueen kilpailukyvyssä on rakenteellisia ongelmia, jotka nakertavat hitaasti myös Suomen taloudellista pohjaa. Samalla globaalin politiikan käänteet voivat nopeasti johtaa uuteen finanssikriisiin.

– Maailmantalouden näkymät eivät ole hyvät. Kiinan talouskasvu yskii pahasti, eikä kauppasota USA:n kanssa ole parantanut tilannetta lyhyestä ja hauraasta rauhasta huolimatta. Samalla EU-alueen heikot kasvuodotukset heijastuvat pian myös Suomeen ja vientiteollisuuteemme. Nyt meidän tulisi tehdä kaikkemme, jotta saamme Suomen talouden tolkulliseen tilaan ennen kuin seuraava kriisi iskee. Muutoin jälki tulee olemaan rumaa, Sarvamaa sanoo.

Hänen mukaansa globaali epävarmuus heijastuu EU-alueen kilpailukykyyn ja vientimahdollisuuksiin, jotka ovat jo muutenkin vaikeuksissa.

– Sisämarkkinoiden kehittäminen vastaamaan digitaalisen ajan haasteisiin tulisi olla EU:n tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, sillä se on elintärkeää EU:n taloudelliselle kilpailukyvylle. Työ on kuitenkin jäänyt puolitiehen – autot ja suklaa kyllä liikkuvat rajojen yli, mutta palvelut eivät, vaikka kolme neljäsosaa EU:n bruttokansantuotteesta perustuu palveluille. Maailman suurimmat digiyritykset tulevat USA:sta ja Kiinasta, eivät Euroopasta, Sarvamaa sanoo.

Saksan talouden kasvukyky tulee Sarvamaan mukaan heijastumaan nopeasti myös Suomeen, eivätkä odotukset ole korkealla.

– EU:n suurin talous ja Suomen suurin vientikumppani Saksa vältti vaivoin taantuman edellisvuonna, eivätkä ennusteet vuodelle 2020 ole sen parempia. Poliittisen ja taloudellisen epävakauden keskipiste voi siirtyä Britanniasta Saksaan, ja Saksan vientivetoinen talous on erityisen herkkä globaaleille kriiseille. Saksan taantuminen taas näkyisi suoraan Suomen vientiteollisuudessa ja siten myös työllisyydessä.

Sarvamaan mukaan ennusmerkit edellyttävät nyt kovia toimia Suomen hallitukselta.

– Samalla kun Suomessa vientialat lakkoilevat, on maailmantalouden viisari kääntynyt alaspäin. Hallituksen työllisyystavoite uhkaa jäädä korulauseiksi ilman konkreettisia tekoja. Ilman nopeaa työllisyyspolitiikan korjausliikettä työllisyyden kasvun sijaan edessä on lässähdys ja pysähtyminen sekä voimistuva taloudellinen kriisi ilman kriisitietoisuutta, Sarvamaa varoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)