X
SULJE MAINOS
Helle houkuttelee viettämään aikaa parvekkeella. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Parvekkeelle hellettä pakoon? Kaikki ei välttämättä olekaan sallittua

Parvekkeen säännöt ja käyttötarkoitus voivat löytyä taloyhtiön järjestyssäännöistä.

Kaikissa kaupunkiasunnoissa ei ole omaa parveketta tai pihaa. Helteillä taloyhtiön yhteinen tuuletusparvekin voi olla houkutteleva paikka, mutta saako siellä ottaa koko päivän aurinkoa tai vilvoitella tuntitolkulla?

Vastaus siihen, mikä tuuletusparvekkeella on sallittua ja mikä ei, saattaa löytyä taloyhtiön järjestyssäännöistä, neuvoo Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva. Niissä voidaan määritellä tuuletusparvekkeen käyttötarkoitus ja sallia tai kieltää siellä tehtäviä asioita. Esimerkiksi grillaaminen voidaan kieltää turvallisuussyistä.

Jos tuuletusparvekkeen käytöstä tulee epäselvyyttä, eikä sitä ole vielä otettu huomioon järjestyssäännöissä, kannattaa ehdottaa asiaa taloyhtiön hallitukselle.

– Aina kannattaa kuitenkin miettiä, mitä sääntöihin lopulta on järkevää kirjata. Esimerkiksi oleskelua ei välttämättä ole järkevää kieltää kokonaan. Parvekkeen ensisijainen tarkoitus voi olla esimerkiksi mattojen kopistelu, mutta jos kukaan ei kopistele mitään, voi tuuletusparvekkeellakin yleensä viettää aikaa, kunhan ei ole muille häiriöksi. Sama koskee myös yhteisiä kattoterasseja ja taloyhtiön pihaa: aikaa saa viettää, mutta esimerkiksi yömyöhään ei saa juhlia kavereiden kanssa muita häiriten, Koro-Kanerva selventää.

Järjestyssäännöt kertovat talon yhteisistä pelisäännöistä. Jotta järjestyssäännöt ovat selvät ja reilut, niistä kannattaa päättää yhtiökokouksessa. Järjestyssääntöjen perusteella taloyhtiön on myös helpompi puuttua epätoivottuun käyttäytymiseen.

– Järjestyssäännöt eivät ole laki, vaan niillä määritellään talon tavat. Niitä noudatetaan usein paremmin, kun sisällöstä on päätetty yhdessä.

Omalla parvekkeella elämä on vapaampaa

Järjestyssäännöilläkään ei voi kieltää normaalia elämää osakkaiden omilla parvekkeilla.

– Esimerkiksi turvallisilla välineillä grillaaminen, musiikin kuuntelu, parvekkeella nukkuminen tai vaikka auringon ottaminen ilman vaatteita ovat omalla parvekkeella sallittuja. Jos naapurin parveke-elämä häiritsee, siitä kannattaa ensin keskustella kyseisen naapurin kanssa, Koro-Kanerva sanoo.

Omalla parvekkeella saa siis tehdä hieman enemmän kuin yhteisillä alueilla, mutta ei aivan mitä tahansa.

– Osakkaan parveke on kuin olohuoneen jatke, mutta sielläkin isompiin remontteihin täytyy pyytää taloyhtiön lupa. Jos haluaa parvekkeelle esimerkiksi riippukeinun, joka pultataan kiinni parvekkeen kattorakenteisiin, pitää tähän pyytää ensin lupa, Koro-Kanerva muistuttaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt