Henkivakuutuksen ottaminen ei ole monellakaan päällimmäisenä mielessä. Henkivakuutusyhtiö Kalevan kyselyssä neljä viidestä vastaajasta ei ole viime aikoina rasittanut itseään pohtimalla henkivakuutusasioita.
Lisäksi useampi kuin joka kolmas pitää henkivakuutusta kalliina.
Jos pariskunnalla on henkivakuutus, se on yleensä molemmilla puolisoilla. Samoin edunsaajana useimmissa henkivakuutuksissa on aviopuoliso. Toisaalta vain noin kymmenen prosenttia kertoo parisuhteen virallistamisen olevan syy henkivakuutukselle.
Yhdeksänkymmentä prosenttia vastanneista kertoi, että puoliso ei ole ehdottanut henkivakuutuksen ottamista. Kalevan toimitusjohtajan Timo Laitisen mukaan toisin sanoen vain alle kymmenen prosenttia on ehdottanut tai suositellut puolisolle henkivakuutuksen ottamista.
– Parisuhdetta ei ylläpidetä vakuutuskeskusteluilla, Laitinen toteaa tiedotteessa.
Hyvätuloiset vakuuttavat kyselyn perusteella itseään ja puolisoaan ahkerammin kuin vähemmän ansaitsevat. Maaseudulla henkivakuutettuja pariskuntia on hieman vähemmän kuin kaupunkialueilla.