Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen kannustaa pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitusta käynnistämään valmistelut Suomen suurlähetystön siirtämiseksi Jerusalemiin. Hänen mukaansa Israel on jo vuonna 1980 julistanut Jerusalemin ikuiseksi ja jakamattomaksi pääkaupungikseen.
– Siitä huolimatta useimmat suurlähetystöt Israelissa, myös Suomen sijaitsevat Tel Avivissa, Räsänen sanoo tiedotteessaan.
Räsäsen mukaan Yhdysvaltain suurlähetystön avaaminen Jerusalemissa ei ole käynnistänyt aiemmin pelättyjä levottomuuksia, ja samaan aikaan myös rauhanponnisteluissa arabimaiden ja Israelin kesken on edetty. Yhdysvaltojen ratkaisu on hänen mukaansa avannut nyt keskustelun muidenkin valtioiden vastaaville toimenpiteille.
– Nyt olisi hyvä hetki käynnistää keskustelu Jerusalemin asemasta Israelin pääkaupunkina niin Suomessa kuin Euroopan Unionissa.