Outi Mäkelä: Jätevesilain järkevöittäminen kokoomuksen voimannäyte

Kansanedustaja Outi Mäkelä (kok.) on tyytyväinen tänään maanantaina voimaan astuvaan jätevesilainsäädäntöön.

Kokoomuksen käynnistämä uudistus tuo mukanaan monia helpotuksia aiempaan sääntelyyn.

– On hienoa, että Sanni Grahn-Laasonen (kok.) viime vaalikaudella ansiokkaasti tarttui satoja tuhansia suomalaisia koskevaan asiaan, ja ensi töikseen pidensi asetuksen siirtymäaikaa ja käynnisti työn nyt voimaan tulleiden lievennysten ja muutosten osalta, Outi Mäkelä sanoo.

Helpotuksia tulee erityisesti kuivan maan kiinteistöille, jotka on rakennettu ennen vuotta 2004. Uuden asetuksen mukaan pohjavesialueella tai korkeintaan sadan metrin päässä rannasta sijaitsevissa kiinteistöissä on laitettava jätevesijärjestelmä kuntoon lokakuuhun 2019 mennessä. Muilla alueilla järjestelmän voi laittaa kuntoon esimerkiksi muun remontin yhteydessä.

– Turhaa sääntelyä on saatu kevennettyä, ja uusi asetus mahdollistaa yhä ympäristötavoitteiden toteutumisen, Mäkelä arvioi.

Uudesta asetuksesta on poistettu esimerkiksi vaatimus siitä, että jätevesijärjestelmä pitäisi aina mitoittaa vähintään viiden hengen mukaan. Nyt vastuu järjestelmän mitoittamisesta siirtyy suunnittelijalle. Edellisen lainmuutoksen myötä säädetty ikävapautus on yhä voimassa, eikä järjestelmää ole tarpeen uudistaa muun muass. silloin, kun kiinteistössä on kantovesi ja ulkohuussi, jos se liitetään viemäriverkostoon tai jos sillä on jo säädökset täyttävä jätevesijärjestelmä.

Jätevesiasetus on ollut todella kiistelty ja puhuttanut eduskuntaa ja kansalaisia jo vuosia.

– Keskustan ministeri Paula Lehtomäen allekirjoittama jätevesiasetus on kokonaisuudessaan ollut oppikirjaesimerkki huonosta ja epäselvästä lainsäädännöstä, ja olisi ollut erittäin kehnoa hallintoa jättää vanha asetus voimaan kohtuuttomine aikatauluineen ja vaatimuksineen, Mäkelä toteaa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt