Yhdysvaltojen bruttokansantuote tippui vuositasolle muutettuna 32,9 prosenttia verrattuna edelliseen vuosineljännekseen. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Osinkokiellon ei odoteta heti heikentävän kiinnostavuutta

Osingot ovat kuitenkin analyytikoiden mukaan keskeinen tekijä pankkisektorille sijoittamisessa.

Analyysipalvelu Inderesin analyytikot eivät näe pankkien voitonjakokiellon väliaikaisella pidentämisellä olevan välitöntä vaikutusta sektorin kiinnostavuuteen.

Pääanalyytikko Sauli Vilén ja analyytikko Matias Arola kuitenkin muistuttavat, että epävarma regulaatioympäristö ja voitonjakokieltojen pitkittäminen voisivat periaatteessa vähentää sektorin houkuttelevuutta sijoittajien silmissä.

Euroopan keskuspankki tiedotti eilen tiistaina pidentävänsä pankkien voitonjakokieltoa ensi tammikuuhun saakka. Voitonjakokielto koskee sekä osinkoja että omien osakkeiden ostoja. Aiemman, maaliskuussa esitetyn voitonjakokiellon oli määrä olla voimassa lokakuun alkuun asti. Kielto on periaatteessa vapaaehtoinen, mutta kaikkien uskotaan noudattavan sitä.

Pankeilla pitäisi analyytikoiden mielestä periaatteessa olla mahdollista jakaa vuoden 2019 osingot omistajilleen ensi vuonna. Koska voitonjakovaltuutukset ovat voimassa seuraaviin yhtiökokouksiin asti, olisi pankeilla mahdollisuus jakaa vuoden 2019 osingot heti alkuvuodesta.

– Osingonjakoon liittyy kuitenkin epävarmuutta eikä vuoden 2019 osinkojen jakaminen ensi keväänä ole mielestämme itsestäänselvyys, Vilén ja Arola arvioivat blogissaan.

Mikäli vuoden 2019 osinkojen jakaminen pankeilta kiellettäisiin ensi keväänä, olisi sillä heidän mukaansa huomattava negatiivinen vaikutus Sammon Nordeasta saamiin sisäisiin osinkoihin, jotka ovat noin 322 miljoonaa euroa. Tämä voisi pahimmillaan rajoittaa myös Sammon omaa voitonjakoa.

– Huomautamme kuitenkin, että voitonjakokiellolla ei ole vaikutusta yhtiöiden käypiin arvoihin. Pankkisektorilla osingot ovat kuitenkin historiassa muodostaneet merkittävän osan sijoittajien kokonaistuotosta ja osingot ovatkin olleet keskeinen tekijä pankkisektorille sijoittamisessa, Inderesin analyytikot toteavat.

Voitonjakokiellon vastineeksi EKP lupailee helpotuksia pankkien sääntelyyn, mikä tulee analyytikoiden mukaan tarkoittamaan todennäköisesti vakavaraisuusvaatimusten väliaikaista keventämistä.

Vanerin ja viilun valmistuslaitteistoja rakentavan Rauteen toimitusjohtaja Tapani Kiiski totesi keskiviikkona Twitterissä, ettei hän täysin ymmärrä asian dramatiikkaa sijoittajien kannalta.

Hänen mukaansa osakkeet ovat osingon verran kalliimpia, ja tuoton voi kotiuttaa myymällä osingon verran osakkeita pois.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt