Sähköpostiini kolahti jälleen kutsu ”verkostopäivään”. Sipilän hallituksen kärkihankkeista Lapessa eli lasten ja perheiden palvelujen muutosohjelmassa on kummastuttanut hallituskauden alusta lähtien se, miten millään hallintokunnalla voi olla kymmeniä miljoonia euroja kokoustamiseen ja hallintoon.
Tarkemmin ottaen 40 miljoona euroa käytetään maakuntien ”muutosagenttien” palkkaamiseen, verkostopäivien pitämiseen ja toimintakulttuurien muutokseen. Nopeasti katsottuna Lape-porukka on pitänyt pelkästään tänä vuonna huhtikuun alkuun mennessä jo 20 seminaaripäivää!
Hankkeen jargonia vilisee sellaisia sanoja kuin perhekeskustoimintamalli, verkostoituvat palvelut, sosiaalikollega ja monitoimijaisuus. Aluksi hanketta tehtiin täysin STM-vetoisesti. Viestiä kantautui opetusalalle siitä, että sote-väen suurin ongelma oli se, miten koulussa kaikki toimii huonosti. Muuten maailma olisi jo paljon parempi…
Yhteistä punaista lankaa on ollut vaikea löytää sote- ja kouluväen kesken. Itse toivon, ettei päiväkoteja tai kouluja nähtäisi väylänä tarjota esimerkiksi mielenterveys- tai alkoholiongelmista kärsivälle perheelle palveluita. Pidän erittäin ongelmallisena sitä, että opettajat laitetaan kyselemään vanhemmilta, kuinka monta kaljaa kuluu viikossa ja onko tarvetta saada apua mielenterveysongelmiin. Millaista kasvatuskumppanuutta näin luodaan? Sen sijaan hyvänä pidän sitä, että neuvola ja muut lapsiin ja nuoriin liittyvät palvelut voivat olla tiiviissä yhteydessä päiväkotien ja koulujen kanssa – jopa sijaita saman katon alla, kuten monessa kunnassa jo on.
Roolien pitää säilyä kirkkaana. Jokainen kunta tarjoaa lakisääteisesti varhaiskasvatusta ja opetusta, mutta jokainen perhe ei tarvitse sosiaalipalveluja. Maakunnan ”agenttien” tehtävänä ei ole osoittaa kunnalle, miten sivistyspalvelut hoidetaan. Opettajaa ja kouluja ei toki saa jättää yksin, kun perhe tarvitsee palveluita. Tässä olisikin sarkaa seminaari-istumisten sijaan. Yhteistyö ei toimi vieläkään, vaikka miljoonia euroja on jo kulunut asian ratkomiseen.
Opetusalan toimijoille päiväkoti, koulut ja oppilaitokset eivät ole sosiaali- tai perhepalveluita. Ne ovat oppimisen paikkoja, joissa korkeasti koulutetut opettajat antavat varhaiskasvatusta ja opetusta ja joissa lapsia ja nuoria tuetaan kasvun eri vaiheissa. Opettajat toki näkevät ja tunnistavat työssään monien lasten ja nuorten kohtaamia vaikeuksia ja pystyvät jo nyt usein auttamaan eri tilanteissa mm. oppilashuollon yhteistyön ja palvelujen kautta, jos resurssit niihin ovat kunnossa.
Samaan aikaan kun päiväkotien varhaiskasvatus vihdoin uudella varhaiskasvatuslailla tulee selkeäksi osaksi koulutusjärjestelmää ja irrotetaan sosiaalihuollon lainsäädännöstä, on tarkkaan pidettävä huoli siitä, ettei Lape hanke toimi toiseen suuntaan. Nyt en ole tästä ihan varma.
Kun raha kuulemma on valtiolla tiukassa, on pakko kysyä, mitä kaikkea muuta tuolla 40 miljoonalla eurolla olisi saanut kuin lukematon määrä hallinnon seminaareja, webinaareja, nettisivuja, esitteitä, hallintovirkamiehiä, muutosagentteja, työpajoja ja hankerahahakemuksia? Sillä olisi voinut kustantaa vaikkapa esiopetuksen melkein kaikille 5-vuotiaille tai tukiopinto-ohjauksen uuden mallin kasiluokkalaisille tai vaikkapa maksuttomat oppimateriaalit lähes kaikille toisen asteen opiskelijoille. Politiikka on valintoja.
