Poliisi myöntää, ettei sillä ole mahdollisuutta puuttua kaikkiin kouluissa esille tuleviin huumausaine-epäilyihin. LEHTIKUVA / MILLA TAKALA

Opettaja Ylelle: Lähes joka koulussa huumeongelma

Osa pääkaupunkiseudun opettajista kokee jääneensä yksin oppilaiden huumeongelmien kanssa.

Ylen pääkaupunkiseudun opettajille tekemän kyselyn mukaan osa yläkoulun opettajista on todella huolissaan huumeiden yleistymisestä kouluissa.

Kysely lähetettiin 1 500 pääkaupunkiseudun opettajalle. Heistä reilu 40 vastasi, mutta halusivat antaa vastaukset nimettömänä.

Suurin osa vastanneista opettajista ei ollut törmännyt huumausaineisiin koulun arjessa lainkaan. Toisaalta osa opettajista myönsi, etteivät he välttämättä edes tunnistaisi kaikkia tilanteita, joihin liittyy huumausaineita.

Osa opettajista oli huumeiden yleistymisestä sen sijaan todella huolissaan. Myös lapsille tehtyjen kouluterveyskyselyjen mukaan lasten huumausaine- ja erityisesti kannabiskokeilut ovat jatkuvasti yleistyneet.

– Huumeet liikkuvat luultavasti myös koulupäivän aikana, eräs opettaja vastasi.

– Jokaisessa pääkaupunkiseudun koulussa on jonkinasteinen huumeongelma, toinen sanoi.

– Ehkä yksi tai kaksi oppilasta vuodessa jää kiinni.

– Huumausaineet ovat pienellä osalla oppilaista nykyään arkipäivää.

Opettajien mukaan kouluissa on jääty yksin huumeongelmien kanssa, eikä poliisi ehdi kaikkiin tapauksiin mukaan. Esimerkiksi Espoon kouluista tulee ilmoituksia huumausaine-epäilyistä joka kuukausi, toisinaan jopa useita.

– Koulumme on pyytänyt useamman kerran, että poliisi tulisi käymään koululla niin väkivalta- kuin huumeasioihin liittyen, espoolainen opettaja vastasi.

– Poliisi kävi kerran koululla ja puhutti oppilaita väkivaltaan liittyen. Huumeet ovat edelleen takavasemmalla.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen komisario Hannu Väänänen myöntää, ettei kaikkiin huumausainepäilyihin ehditä puuttua.

– Me joudumme priorisoimaan asioita. On valitettavaa, ettei me päästä pienimpiin risahduksiin mukaan, Väänänen sanoo.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt