Tehohoitoyksikkö roomalaisessa sairaalassa. LEHTIKUVA/AFP Tiziana Fabi

”Olemme lähellä romahdusta” – koronatilanne pahenee Italiassa

Uusia tartuntoja maassa todetaan yli 30000 vuorokaudessa.

Italiassa todettiin keskiviikkona lähes 33 000 uutta koronatartuntaa, tiistaina määrä oli yli 35 000. Myös koronaan menehtyneiden määrä on kasvussa, sillä tiistaina maan terveysviranomaiset ilmoittivat 580 kuolonuhria ja keskiviikkona 623.

Tartuntojen trendi on olut nousussa jo useamman viikon ja niitä on todettu 20 000-30 000 päivässä. Keskiviikkona tartuntojen määrä ylitti miljoonan sitten epidemian alun (1 028 424).

Lääkäri- ja hoitajajärjestöt soittavat hälytyskelloja tilanteesta sairaaloissa avoimessa kirjeessään. Järjestöjen mukaan tilanne on dramaattinen.

– Nyttemmin olemme lähellä romahdusta henkilökunnan ja vuodenpaikkojen puutteen takia. Syynä on epätavallisen suuri potilasvirta sairaaloihin nopeasti kasvavien koronatapausten vuoksi, kirjeessä todetaan yleisradioyhtiö RAI:n mukaan.

Italian hallitus keskustelee mahdollisista uusista rajoitustoimista perjantaina.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt