EKP:n pääjohtajan Mario Draghin kommentteja on viime aikoina pidetty kyyhkysmäisinä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Nordea odottaa EKP:n koronlaskua syyskuussa

Uusi ennuste perustuu pankin synkentyneeseen näkemykseen euroalueen talouskasvusta.

Nordea on julkaissut uuden Euroopan keskuspankin tulevia toimia koskevan ennusteensa. Pankki odottaa EKP:n ilmoittavan uudesta kevennyspaketista syyskuussa.

Paketin odotetaan muodostuvan muun muassa 10 korkopisteen koronlaskusta, uudesta määrällisen keventämisen ohjelmasta ja vahvemmasta ennakoivammasta viestinnästä.

Uusi ennuste perustuu Nordean aiempaa pessimistisempään näkemykseen loppuvuoden talouskasvusta sekä EKP:n pääjohtajan Mario Draghin viimeaikaisiin viesteihin, joita on pidetty kyyhkysmäisinä.

Nordean talousarvion synkistyminen johtuu muun muassa Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasodan kärjistymisestä.

– Odotamme nyt Donald Trumpin laajentavan tariffit Yhdysvaltojen koko tuontiin Kiinasta, kun samalla EU:hun kohdistuvat autotullit ovat tulleet yhä todennäköisemmiksi, Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich toteaa EKP-arviossaan.

Nordea on huolissaan myös Britannian EU-erosta. Pankki arvioi, että sopimuksettoman EU-eron todennäköisyys on kasvanut tai ainakin epävarmuus lopputuloksesta pitkittyy.

Myös Saksan teollisuuden pitkäaikainen heikkous ja Italian lisääntynyt poliittinen epävarmuus ovat synkistäneet Nordean ekonomisien mielialoja. Lisäksi euroalueen ydininflaation heikkous jatkuu myönteisistä työmarkkinoista ja palkkakehityksestä huolimatta.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt