Verkkouutiset

Nokia tekee 4G-verkon Kuuhun

Nasan mukaan nopeampaa viestintää voidaan käyttää tulevan Artemis-avaruushankkeen tukena.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain avaruusjärjestö Nasa on myöntänyt yli 315 miljoonan euron arvosta sopimuksia tulevien kuulentojen tueksi.

Nasan Tipping Point -hankkeiden tavoitteena on koota yhteen yksityisen sektorin osaamista. Osallistuvien yhtiöiden odotetaan kattavan ainakin 25 prosenttia teknologian kehittämisen kuluista.

Nokialle myönnettiin rahoitusta 14,1 miljoonan dollarin eli reilun 12 miljoonan euron hankkeeseen avaruudessa ja Kuun pinnalla käytettävään viestintäteknologiaan.

– Nokia ehdottaa ensimmäistä LTE/4G-viestintäjärjestelmää avaruuteen käyttäen inspiraatiota Maan pinnalla sovellettua teknologiaa. Järjestelmä voisi tukea viestintää Kuun pinnalla nykyistä suuremmilla etäisyyksillä ja nopeuksilla sekä nykyistä standardia paremmalla luotettavuudella, Nasa tiedottaa.

Avaruusjärjestön listalla on lukuisia muita Kuun pinnalla hyödynnettäviä hankkeita. Intuitive Machines of Houston -yhtiö kehittää pienen ”hyppijälaskeutujan”, joka voi ottaa korkearesoluutioisia kuvia vaikeapääsyisistä kraatereista. Astrobotic Technology of Pittsburgh kehittää lähivuosina langatonta latausjärjestelmää, jota aiotaan soveltaa Kuun pinnalle laskeutuvilla kaupallisilla luotaimilla.

Nasan Artemis-ohjelman tavoitteena on lähettää mies- ja naisastronautteja Kuun pinnalle vuoteen 2024 mennessä. Pysyvä kuutukikohta on määrä rakentaa vuosikymmenen loppuun mennessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)