Naton jäsenvaltioiden sotilaat, upseerit ja viranomaiset ovat joutuneet erikoisten häirintä- ja urkintatapausten uhreiksi Puolassa ja Baltiassa, Wall Street Journal uutisoi.
Älypuhelimiin kohdistuneiden iskujen tarkoituksena on hankkia tietoja esimerkiksi joukkojen vahvuuksista ja sijoituspaikoista sekä myös pelotella sotilaita. Länsimaisten viranomaisten mukaan häirinnän takana on Venäjä. Toiminnan laajuus ja sen vaatimat kyvyt ja kalusto kielivät valtion tason toiminnasta.
Häirintä on kohdistunut erityisesti Puolaan ja Baltiaan sijoitettuun 4 000 sotilaan Nato-osastoon. Kohteiksi on joutunut kuitenkin myös muun muassa virolaisia varusmiehiä.
Yhdysvaltojen armeijan everstiluutnantti Christopher L’Heureux joutui kesällä hakkeroinnin uhriksi Puolassa. Ampumaharjoituksista palannut upseeri huomasi, että hänen henkilökohtainen iPhonensa oli hakkeroitu ja ilmoitettu kadonneeksi. Hakkeri yritti murtaa puhelimen salasanasuojasta venäläisestä IP-osoitteesta.
– Siinä oli pieni Applen kartta, jonka keskellä oli Moskova. Siinä sanottiin, että joku yrittää päästä puhelimeesi.
L’Heureuxia oli yritetty myös seurata puhelimen paikkatietojen perusteella. Ainakin kuuden muun hänen yksikkönsä sotilaiden puhelimia tai Facebook-tilejä on murrettu. Everstiluutnantti uskoo, että kyse oli Venäjän tiedustelusta, joka halusi näyttää voivansa seurata häntä ja pelotella hänen alaisuudessaan toimivia sotilaita.
Joidenkin viranomaisten mukaan murrettuja älypuhelimia voitaisiin käyttää Naton toiminnan sotkemiseen mahdollisessa konfliktissa. Korkean upseerin puhelimesta voitaisiin esimerkiksi lähettää vääriä ohjeita ja määräyksiä alaisille. Vaikka yksityispuhelimesta tulevat viestit pitäisikin tällaisessa tilanteessa jättää huomiotta, voisivat ne silti sekoittaa sotilaiden toimintaa. Hakkeroitua puhelinta voitaisiin myös käyttää tiedusteluvälineenä.
Outoja kohtaamisia
Jotkut häirintäkertomukset ovat huvittavia, toiset pelottavia.
Useat sotilaat kertoivat tammikuussa kummista tapauksista Viron Tapan sotilastukikohdassa Venäjän rajan lähistöllä. Puhelimista lähetettyä dataa oli kaapattu ja tietoja hävitetty. Iskut tapahtuivat hieman ennen ranskalaisten ja brittiläisten Nato-joukkojen saapumista tukikohtaan. Tutkinnan perusteella Venäjä oli hyödyntänyt siirrettävää antennia ja murtautunut sen alueella toimiviin puhelimiin.
Eräs Venäjän rajalle sijoitettu virolainen varusmies kertoo erilaisesta tapauksesta maaliskuussa. Hänen puhelimensa oli alkanut yllättäen soittaa hiphop-musiikkia, jota hän ei ollut itse ladannut. Samaan aikaan alkoi kadota yhteystietoja.
Virolaistukikohdassa on sovellettu tammikuun tapahtumien jälkeen uusia tiukkoja sääntöjä. Tapan sotilaiden on poistettava puhelimiensa sim-kortit tukikohdassa ja nettiä saa käyttää vain tietyissä turvallisissa paikoissa. Puhelimien paikannustoimintoa ei saa käyttää.
Tukikohdan brittisotilaat eivät kerro asiasta tarkemmin, mutta sanovat, että joukkojen suojelemiseksi on tehty ”tarvittavat toimenpiteet”.
Puhelimista ja sosiaalisesta mediasta hankittuja tietoja on käytetty hyväksi pelotteluoperaatioissa.
Eräs amerikkalainen sotilas jonotti urheilutapahtumaan latviassa, kun tuntematon henkilö lähestyi häntä ja alkoi kertoa yksityiskohtia sotilaan elämästä kuten hänen perheenjäsenistään. Sama tapahtui toiselle amerikkalaissotilaalle junassa Puolassa.
Chatham House -ajatushautomon asiantuntija Keir Gilesin mukaan Venäjä on kohdistanut aina tiedustelutoimintaa Nato-sotilaisiin.
– Tämän mittakaavan häirintä- ja pelottelukampanjaa ei kuitenkaan ole nähty vähään aikaan.





