Hallitus kertoi tiedotteessaan keskiviikkoiltana lähettävänsä STM:n ja THL:n esityksen rokotejärjestyksen muuttamisesta ”sellaisenaan” lausuntokierrokselle. Tiedotteessa kerrottiin myös rokotteiden mahdollisesta kohdentamisesta epidemia-alueille.
Rokotusjärjestyksen mahdollisen muuttamisen jälkeen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ”voisi jakaa osan yksittäisistä rokote-eristä kohdennetusti siten, että rokotemäärä on suhteutettu sairaanhoitopiirin alueen väestön lukumäärään, 14 edeltävän päivän covid-19-tapausmäärään ja 14 edeltävän päivän erikoissairaanhoitoon joutuneiden määrään keskenään yhtä suurella painotuksella”.
Kohdentaminen olisi mahdollista silloin, kun alueella 14 edeltävän päivän aikana todennettujen tartuntojen ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohden on vähintään 100. Kohdentamisen edellytyksenä olisi, että riskiryhmät ja yli 70-vuotiaat henkilöt ovat saaneet ensimmäisen rokoteannoksen.
Lisäksi kohdentaminen ei saisi estää tai viivästyttää henkilöä saamasta rokotussarjaan kuuluvaa toista rokoteannosta.
Asiasta päätettiin keskiviikkona Säätytalolla käydyissä neuvotteluissa. Esitys on tehty sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijalausuntojen perusteella.
Lausuntokierros päättyy 13. huhtikuuta. Hallitus päättää asetusmuutoksista lausuntokierroksen jälkeen.
Esityksen mukaan rokotejärjestystä muutettaisiin pysyvästi ikäryhmien rokottamisjärjestyksen osalta sekä rokotteen antamiseen oikeutettujen osalta, ja väliaikaisesti rokotteiden alueellisen kohdentamisen osalta 31. toukokuuta 2021 saakka.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) huolehtii rokotteiden jakamisesta alueille tällä hetkellä asetuksen mukaisessa rokotusjärjestyksessä olevan väestömäärän mukaisesti. Voimassa olevassa asetuksessa ei säädetä rokotusten alueellisesta kohdentamisesta.
Riskiryhmien, sosiaali- ja terveydenhuollon koronapotilaita hoitavan henkilökunnan ja iäkkäiden henkilöiden rokottamisen jälkeen muut henkilöt rokotettaisiin koko maassa ikäryhmittäin, iän mukaan alenevassa rokotusjärjestyksessä seuraavasti: 60-69-vuotiaat, 50-59-vuotiaat, 40-49-vuotiaat, 30-39-vuotiaat ja 16-29-vuotiaat.
Rokottamisen asetusmuutos mahdollistaa myös, että rokotuksen pistoksena saa jatkossa antaa myös hammaslääkäri tai terveydenhuollon ammattiin (lääkäri, sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, kätilö) opiskeleva henkilö, ammattihenkilön johdon ja valvonnan alaisena.
Tällä hetkellä rokotuksen pistoksena saa antaa vain lääkäri tai asianmukaisen rokotuskoulutuksen saanut sairaanhoitaja, terveydenhoitaja tai kätilö.
Sovimme hallituksessa, että nyt rokotejärjestys lausunnoille.
Pohja on STM ja THL laatima. Kuullaan palaute ja vaikutusarviot alueellisesta painotuksesta. Iso asia asetusluonnoksessa: Työikäinen väestö koko Suomessa rokotetaan ikäluokittain.https://t.co/dbF1KXA1A3
— Annika Saarikko (@AnnikaSaarikko) March 31, 2021





