X
SULJE MAINOS
Raskaana oleva nainen. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Näin delta iskee raskaana oleviin – Lääkärilehti: Rokotetta pelätään

Deltamuunnos on kasvattanut riskiä, että raskaana oleva saa koronan vakavan muodon.

– Syyskuusta 2020 on ollut selvää, että raskaana olevilla korona aiheuttaa enemmän hengitystuen tarvetta ja potilaat joutuvat useammin sairaalaan kuin naiset, jotka eivät ole raskaana. Alfa- ja deltamuunnosten myötä tilanne on pahentunut, kertoo ylilääkäri ja synnytysten ja naistentautien päivystystoiminnan linjajohtaja Aydin Tekay Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSista Lääkärilehdessä.

Hänen mukaansa deltamuunnos jopa kaksinkertaistaa ennenaikaisen synnytyksen riskin ja odottajat sairastuvat keuhkokuumeeseen tai tarvitsevat tehohoitoa kaksi kertaa useammin kuin silloin, kun valtaviruksena oli alkuperäinen koronavirus.

Keisarileikkauksia joudutaan tekemään puolitoistakertainen määrä.

– Hapetus menee huonompaan suuntaan aika nopeasti ison kohdun takia. Kun äiti hapettuu hyvin, sikiö pärjää, mutta jos happisaturaatio laskee, pitkään ei pärjätä, Tekay toteaa.

HUSissa on tehty ennenaikaisia sektioita vaikean koronataudin takia kuukausittain, hankalimpina aikoina jopa useita viikossa. Raskaana olevat ovat sairaalahoidossa yliedustettuina verrattuna muuhun väestöön.

Koronarokotusta on Suomessa suositeltu odottaville kesästä saakka. Sitä, kuinka moni odottajista on ottanut rokotteen, ei tiedetä. Tekayn työn kannalta tieto olisi tärkeä jo nyt.

– Kysymme vaivihkaa äitiyspoliklinikkakäynneillä. Tuntuma on, että alle puolet on saanut rokotteen. Osa odottajista ei ole osannut päättää, osa pelkää rokotteen mahdollisesti aiheuttamaa riskiä sikiölle, hän sanoo Lääkärilehdessä.

Tekay muistuttaa, ettei mRNA-rokotteiden ole todettu aiheuttavan sikiölle haittaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt