Jotkut virukset jättävät tartunnan jälkeen perintöaineksensa eli genominsa pysyvästi isännän kudoksiin. Tätä ilmiötä kutsutaan persistenssiksi, ja se on usein elinikäistä. Persistenssin mekanismit ovat monien virusten osalta vielä tuntemattomia.
Mari Toppinen on väitöskirjassaan tutkinut parvorokkoviruksen perimän säilymistä ihmisen pehmytkudoksissa ja luissa sekä muiden virusten perintöaineksen esiintyvyyttä ihmisluissa.
Tutkimuksessa selvisi, että sekä tuoreet että ikivanhat ihmisluut soveltuvat erinomaisesti virusten esiintyvyyden ja evoluution tutkimiseen.
Hän löysi ensin parvorokkoviruksen perintöainesta toisen maailmansodan aikaisten vainajien luista.
– Löydöstä seuranneissa tutkimuksissa löysimme ennennäkemättömän suuren määrän ihmisvirusten perintöainesta oman aikamme luista. Näihin kuuluivat herpes-, papillooma- ja polyoomaviruksia, hepatiitti B -virus, sekä TT-virus, Toppinen kertoo väitöstiedotteessaan.
Avain menneisiin pandemioihin
Löydös aloitti käytännössä kokonaan uuden tutkimussuuntauksen, arkeovirologian, jossa virusten ja infektiotautien alkuperää voidaan selvittää tutkimalla muinaisia ihmisjäänteitä.
Arkeovirologian avulla voidaan saada arvokasta tietoa menneitä epidemioita ja pandemioita aiheuttaneista virustyypeistä.
– Ensimmäisen tutkimuksemme jälkeen on viime aikoina julkaistu viruslöydöksiä, mukaan lukien historiallisia isorokkovirustyyppejä ja hepatiitti B -viruksen tyyppejä, jopa tuhansia vuosia sitten eläneiden ihmisten hampaista ja luista, Toppinen huomauttaa.
Lisäksi virusten luissa säilyneen perimän avulla saatetaan arkeovirologiaa tulevaisuudessa hyödyntää esimerkiksi ihmisten tunnistuksessa tai historiallisten muuttoliikkeiden selvittämisessä. Virusperimän säilyvyydestä ihmiskudoksissa voivatkin hyötyä virologien ja epidemiologien lisäksi muun muassa antropologit, arkeologit ja oikeuslääkärit.
FM Mari Toppisen väitöskirjat Parvoviral genomes in human soft tissues and bones over decades tarkastetaan perjantaina Helsingin yliopistossa.
