MT: Keskustan puoluesihteeri tyrmistyi vuodoista

Riikka Pirkkalainen pitää tapausta surullisena.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen kommentoi Maaseudun Tulevaisuuden mukaan keskustaväen suljetussa Facebook-ryhmässä puolueesta vuodettua sähköpostiketjua.

Iltalehti sai lauantaina haltuunsa viestejä, joissa puolueen johto ruoti keskustan kannatusalhoa ja synkkää tilannetta. Annika Saarikko totesi viesteissä muun muassa keskustan olevan ”pohjalla” ja ”itsetunnon kadoksissa”.

– Vuodetut viestit loukkaavat meitä kaikkia yhdessä, teko on ikävä ja sillä on haluttu satuttaa puoluetta, Riikka Pirkkalainen kirjoittaa keskustaväelle MT:n mukaan.

– On hyvin surullista, että näin on toimittu. Emme kuitenkaan anna vuotajalle periksi ja lannistu.

Pirkkalainen kertoo, että keskustan on tarkoitus saada kuntavaaleihin ehdokkaaksi sama määrä ihmisiä kuin kuntavaaleissa 2017. Iltalehdelle vuodetuissa viesteissä puoluejohto totesi, että ongelmana on ollut saada ehdolle etenkin nuoria naisia. Osa puolueväestä pelkäsi keskustan aseman kunnissa, ”kolmannen kivijalan”, olevan vaarassa kaatua.

– Turhautumisen purkausten jälkeen meidän on päinvastoin näytettävä, että olemme tosissamme ja aiomme paitsi menestyä kuntavaaleissa myös saada puolueen kannatuksen nousuun, Pirkkalainen kommentoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)