Oxfordin yliopiston tutkimuksen mukaan koronaviruksen aiheuttamat keuhkovauriot voivat olla havaittavissa vielä kolme kuukautta toipumisen jälkeen.
Covid-19-potilaiden keuhkoja tutkittiin uudenlaisella menetelmällä, jossa keuhkovauriot saatiin näkyviin magneettikuvauksen aikana käytettävällä ksenonkaasulla.
Koeryhmään kuuluneet kymmenen henkilöä olivat 19–69-vuotiaita. Kahdeksan heistä kärsi hengitysvaikeuksista ja väsymyksestä kolme kuukautta infektion jälkeen, vaikka yksikään ei ollut joutunut sairauden vuoksi teho-osastolle.
Potilailta ei ollut löytynyt keuhkovaurioita perinteisillä kuvausmenetelmillä. Professori Fergus Gleesonin johtamassa tutkimuksessa kaikilta havaittiin merkkejä keuhkovaurioista eli kohtia, joista happi ei siirtynyt tavalliseen tapaan verenkiertoon.
BBC:n mukaan tutkimuksia laajennetaan jatkossa noin sadan hengen koeryhmään. Tavoitteena on selvittää koronaviruksen aiheuttamien elinvaurioiden kestoa.
– Odotin, että löytäisimme jonkinlaisia merkkejä keuhkovaurioista, mutta en mitään näin mittavaa, Fergus Gleeson sanoo.
Arviolta kymmenen prosenttia Covid-19-tartunnan saaneista kärsii eriasteisista keuhkovaurioista, joiden vaikutus voi kestää viikkoja tai kuukausia akuutin infektion jälkeen.