Ylen niin sanottua suomettumisen aikaa käsittelevää ohjelmaa katsoessa muistui mieleeni 1970-luvun puhdasoppisten retoriikka, jota oli kaikkien käytettävä, jotta eivät olisi leimautuneet ulkopoliittisesti epäluotettaviksi.
Piti vastustaa kolonialismia, neokolonialismia, imperialismia, fasismia, rasismia ynnä muuta. Vasemmistolaiset lisäsivät tuohon kapitalismin ja kaikkein tiedostavin, luokkakantaisin joukko, eli stalinistit, joita myös taistolaisiksi kutsuttiin, lisäsivät siihen myös revisionismin.
Suomen kommunistinen puolue ja sen peitejärjestö SKDL olivat jakautuneita. Maltilliset revisionistit olivat enemmistössä ja stalinistien päävihollisia, samoista kommunistien sieluista kilpailtiin eivätkä nämä ymmärtäneet luokkakantaisen vallankumouksellisen kommunistisen liikkeen vaatimuksia.
Stalinisteilla oli Neuvostoliiton taloudellinen ja henkinen tuki. Opiskelijamaailmassa stalinistit olivat selkeästi merkittävämpi ryhmä.
Politiikasta innostunut kulttuuriväki laittoi innokkaasti vapputervehdyksiä stalinistien Tiedonantaja-lehteen ja lahjakkaat ihmiset tekivät runoja, lauluja ja sävellyksiä luokkakantaisten taisteluiltamiin. Ne eivät todellakaan olleet vain rauhanlauluja ”maailman johtavan rauhanvaltion, Neuvostoliiton” ylistykseksi, kuten esimerkiksi loistavan laulukvartetin Agit-Propin Sinikka Sokka on kirkkain silmin todistellut.
Ei, kyllä ”turma tuotiin valkoisille, atamaanit surmattiin”. Eivätkä rauhanlaulajat unohtaneet vuoden 1918 punaista uhoakaan, jossa ei vihaa ja vastapuolen henkeä säästelty.
x x x
Tampereen yliopistossa 1970-luvun alkuvuosina saattoi vain ihmetellä, miten monet tuohon hurmokseen lähtivät mukaan. Eivät vain opiskelijat, vaan enemmän tai vähemmän monet opettavasta henkilökunnastakin, monesta professorista alkaen. Armahdan ja jätän nimiä mainitsematta.
Oli sanoja, joita piti käyttää, mutta oli myös asioita, joita ei voinut kritisoida, Neuvostoliitto oli sellainen. Jos ylioppilaskunnan vaalien suuressa vaalikeskustelussa niin vähänkin teki, sai aikaan 600 paikalle masinoidun stalinistin (TYMR eli Tampereen yliopiston marxilaiset ryhmät) vihellyskonsertin.
Tuo oli ainoa kokemukseni orkesterin johtajana, tulos oli kuitenkin kovin yksiääninen.
Nyt, 50 vuotta myöhemmin, olen tuumaillut, onko jälleen ilmaisuja, joita pitää käyttää ollakseen oikea tämän päivän tosiuskovaisten edistyksellisten kirjoissa.
Sosiaalisen median kuluttajana vakuutan että niitä löytyy ja jälleen lainasanoja, joiden sisältö ei aukea kuin tiedostavalle etujoukolle. En ala listaamaan, pelkään vihellyskonserttia, ja joutumista leimatuksi toksiseksi maskuliiniksi, mansplainaajaksi ja intersektionaalisen feminismin vastustajaksi. Ei sekään mitään, mutta en osaisi näitä avata Huutijärven TB:n pöydässä kavereille.
