Verkkouutiset

Mitä ihmettä? Eduskunnassa tiedettiin nykyteknologiasta jo 1979

Kansanedustaja ennusti nappiin tulevaisuuden televisiosta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tiistaina julkistetussa kokoomuksen historian neljännessä osassa käsitellään puolueen vuosia 1966-87. Ajankohtaan sijoittui 1970-luvun lopun Valco-skandaali, joka oli valtiojohtoinen kuvaputkitehdas, jota kokoomuksessa vastustettiin hiipivänä sosialismina.

Teuvalainen kansanedustaja Helge Saarikoski (1922-2010) piti eduskunnan täysistunnossa 1979 historiateoksen mukaan lähes profeetallisen puheen. Siinä hän totesi Valcosta, että eduskunta oli ”hautaamassa potilasta, joka jo syntyessään oli sairas ja jonka tauti paheni nopeasti hellästä sosialistisesta hoitoideologiasta ja satojen miljoonien uhrauksista huolimatta”.

Tämän jälkeen Saarikoski suositteli Valcon kuvaputkituotannon lopettamista vetoamalla elektroniikan nopeaan kehitykseen:

– Tulevaisuuden televisio tehtyjen viimeisimpien keksintöjen ja elektroniikan kehityksen johdosta tulee olemaan lähes taskukokoa. Kehitys tulee olemaan yhtä valtavaa kuin viime vuosina esimerkiksi taskulaskimien kohdalla niin tekniikan, koon kuin hinnanmuodostuksenkin suhteen, Helge Saarikoski totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)