Äitiyslomalle jäävän perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) sijaiseksi nouseva SDP:n kansanedustaja Aki Linden sanoo, ettei koronaepidemiasta ole vielä päästy.
Lääkäri ja entinen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtaja Linden on tullut tunnetuksi tiukan koronalinjan ajajana. Hän kiinnittää huomiota koronakuolemien kasvuun.
– Tämän aamun ensimmäinen silmiin osunut uutinen klo 6.30 (TS): ”Koronakuolemien määrä huipussaan Varsinais-Suomessa”. Ei hyvä, eikä tässä maakunnan nimi ole se pääasia, Linden tviittaa.
– Tämä koronaepidemia ei todellakaan ole vielä ohi. Tarvitaan tietoa, viisautta ja malttia, hän jatkaa.
Sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoivat eilen, että Suomessa on raportoitu viimeisen kahden viikon aikana 206 koronakuolemaa. Se merkitsee noin 14 kuolemaa päivässä. Verkkouutisten tähän juttuun kokoamien lukujen perusteella koronavirukseen kuolleiden määrä on kasvussa. Esimerkiksi kaksi viikkoa sitten menehtyneitä kirjattiin viikossa 64. Viimeisin luku on 132.
LUE MYÖS:
Suomessa kirjataan 14 koronakuolemaa päivässä – keitä he ovat?
Tämän aamun ensimmäinen silmiin osunut uutinen klo 6.30 (TS): ”Koronakuolemien määrä huipussaan Varsinais-Suomessa”. Ei hyvä, eikä tässä maakunnan nimi ole se pääasia. Tämä #korona #epidemia ei todellakaan ole vielä ohi. Tarvitaan tietoa, viisautta ja malttia.
— Aki Linden (@LindenAki) January 28, 2022