Britannian ulkoministeri Liz Truss painottaa Venäjän tekevän strategisen virheen, jos se päättää laajentaa Ukrainan konfliktia uudella sotilasoperaatiolla.
Viikonloppuna Liverpoolissa kokoontuvilta G7-maiden ulkoministereiltä odotetaan yhteistä kannanottoa viimeaikaisista jännitteistä.
– Meidän on estettävä Venäjää päätymästä tällaiseen ratkaisuun. Olen sanonut hyvin selvästi, että kyseessä olisi strateginen virhe Venäjän kannalta. G7-maiden kokouksessa on kyse samanmielisten suurten talousmaiden lähettämästä yhtenäisyyden viestistä, Liz Truss sanoo BBC:n haastattelussa.
– Aiomme pysyä vahvana mahdollista aggressiota vastaan Ukrainassa. Jos jotain tapahtuisi, tulisi sillä olemaan vakavia seurauksia.
Venäjän presidentti Vladimir Putin on kiistänyt väitteet mahdollisista hyökkäysaikeista ja joukkojen kokoamisesta Ukrainan lähialueelle. Hänen mukaansa Nato on vastuussa Mustanmeren alueen tilanteen kiristymisestä.
Liz Trussin mukaan Nord Stream 2 -kaasuputki tulisi olemaan ”ongelmallinen”, jos Venäjä hyökkäisi Ukrainaan. Ulkoministeri kertoo keskustelevansa asiasta Saksan uuden hallituksen kanssa viikonloppuna.
– Meidän on ehdottomasti vähennettävä riippuvuutta Venäjän maakaasusta ja muusta energiasta, Truss totesi.
🇬🇧🇺🇸 Met @SecBlinken in Liverpool for #G7 following the successful 🇺🇸 Summit for Democracy. We discussed:
➡️ Support for Ukraine in face of Russian aggression
➡️ Importance of reliable and honest investment into developing countries
➡️ Stopping Iran acquiring nuclear weapons pic.twitter.com/5Z29LLzPXb
— Liz Truss (@trussliz) December 10, 2021