Verkkouutiset

Ministeri Stora Enson sulkemispäätöksestä: Murheellinen uutinen

Vanhoilla vehkeillä ei pärjätä, sanoo Jari Leppä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) harmittelee Stora Enson Kemin-tehtaan sulkemispäätöstä.

– Ei ollut hyvä uutinen, tämä on murheellinen uutinen, ei siitä mihinkään pääse, Leppä totesi politiikan toimittajien tapaamisessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Stora Enso ilmoitti tiistaina sulkevansa Kemissä paperitehtaan, ja työpaikkansa menettää 670 ihmistä.

Leppä sanoo, että ilmoitus kertoo metsäteollisuuden rakennemuutoksesta, joka on jatkunut jo pitkään. Paperin kysyntä vähenee, ja osa paperikoneista on muutettu tuottamaan kartonkia, jonka kysyntä kasvaa. Leppä sanoo, että kilpailu on kovaa, minkä vuoksi tuotantokalustoa pitää uusia. Osa kalustosta joudutaan kuitenkin poistamaan käytöstä.

– Vanhoilla vehkeillä ei pärjätä, kilpailu maailmalla kiristyy.

Ministeri uskoo, että hyviäkin uutisia saadaan, ja sellaiseksi hän lukee Metsä Groupin kaavaileman sellutehtaan, joka nousee juuri Kemiin.

– Veto maailmalla metsäteollisuuden tuotteilla on tällä hetkellä hyvä, paperi pois lukien. Uskon että saamme myös iloisia uutisia. Teemme kaikissa elinkeinoministeröissä töitä sen puolesta, Leppä toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)