Viime torstaina äidit, isät, isovanhemmat saattelivat seitsemänvuotiaitaan vuosikymmenten pituiselle opintielle, terveisiin tai sairaisiin tiloihin.
Suomessa on arviolta noin 3 500 koulu-, oppilaitos- ja päiväkotirakennusta. Kuntaliitto on laskenut, että noin tuhat koulua kärsii eriasteisista home- ja sisäilmaongelmista. Lähes 300 000 lasta, nuorta ja aikuista on jokaikinen päivä suuressa terveysvaarassa joutuessaan työskentelemään noissa sairaissa tiloissa.
Poliitikot ja viranomaiset levittelevät käsiään ja päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrakennusten kahden miljardin euron korjausvelka kasvaa joka päivä ja yhä useamman terveys vaarantuu.
Miten ihmeessä tämä on mahdollista?
Onko suomalaisten rakennusmiesten osaaminen todella niin surkeaa, että rakennukset jo muutaman vuoden päästä valmistumisestaan tarvitsevat suurremontin tai raivaustraktoria? Usein syytetään valvonnan puutetta. Onko tosiaan niin, että suomalaiset rakennusmiehet rakentavat sutta ja sekundaa, ellei valvoja ole selän takana vahtimassa työn jälkeä?
Välillä syytetään pitkiä ja monipolvisia alihankintaketjuja. Tällöin kuulemma kukaan ei vastaa kokonaisuudesta. Miten ihmeessä sopimusten tekeminen ja niiden valvominen voi olla näin surkeaa?
Jotkut valittavat liian tiukalle vedettyjä sopimuksia ja liian kireitä aikatauluja, betoni ei ehdi kuivua. Voi hyvää päivää! Eihän tuossa ole mitään järkeä eikä tuossa voi olla mitään perää. Jos nimetty valvoja hyväksyy kostealle rakentamisen, tulee hänet vetää henkilökohtaiseen edesvastuuseen jokaisessa tapauksessa.
Itseasiassa suurin syy taitaa olla välinpitämättömyys. Ei kukaan omaansa huonosti rakenna, mutta kun kyse ei ole omista rahoista. Tien toisella puolella perhe rakentaa omakotitaloa, kaikki rakennustarvikkeet peitellään huolellisesti. Toisella puolella tien rakennetaan koulua ja siellä lyödään seinään kastunutta villaa.
Näyttää siltä, että koko rakennusala on sulkeutunut omaan suljettuun kuplaansa itse itselle tehtyine määräyksineen. Näyttää siltä, että rakennusalalla on paljon ohjeita ja säännöksiä, jotka eivät käytännössä ole toimineet, toimi vieläkään mutta niistä halutaan kuitenkin pitää kiinni. Onko rakennusmääräyksissä keskitytty oikeisiin mittareihin; terveellisyyteen, elinkaarimalliin ja ekologiseen rakentamiseen, vai onko menty yksittäisen mittarin (laboratorion lämpöarvo) tai teollisuuden prosessien ehdoilla?
Suomen julkisille rakennuksille tarvitaan määräaika ja avustus rakennusten kunnon selvittämiseen, tuki huonokuntoisten rakennusten purkamiseen, väistötilaohjelma kriisitilanteisiin ja rahoitusta uudisrakentamiseen.
Julkiseen rakentamiseen on laitettava nykyistä kovemmat sanktiot, jos virheitä löytyy 20 vuoden sisällä. Lisäksi on tilausosaamista ja kilpailutusta parannettava nimenomaan laadullisia vaatimuksia painottaen.
Koulujen ja opiskeluympäristöjen terveysriskien arviointi ja työpaikkakyvyttömyys tulee täsmentää ja määritellä laissa. Sisäilmasairastuneiden sosiaaliturva- ja vakuutusturvaa pitää kehittää.
Lapsilla ja nuorilla tulee olla oikeus turvalliseen oppimisympäristöön. Lasten kasvun vaurioittaminen huonolla sisäilma on elinikäinen haitta, kun koko elimistö on kehitysvaiheessa, ja esim. keuhkojen kapasiteetti vasta rakentumassa.
Lapset hengittävät 2-3 -kertaisen määrän ilmaa aikuiseen verrattuna. Lapsen hengitysteihin joutuva luokkahuoneen sisäilman epäpuhtauskuorma on siis monikertainen aikuiseen verrattuna.
Hapenottokyky on kehon tärkein terveyden ja työkyvyn ylläpitäjä. Keuhkorakkulat (alveolit) ovat hapenottoelin. Syntymän jälkeen keuhkorakkuloiden lukumäärä lisääntyy noin kahdeksan vuoden ikään asti. Rakkuloiden koko kasvaa teini-ikään saakka. Aikuisena keuhkorakkulat eivät uudistu eivätkä kasva kokoa, vaan koko loppuelämä on tultava toimeen sillä mitä nuorella oppivelvollisuusiän päättyessä vielä on jäljellä.
On välttämätöntä lopultakin ymmärtää ja tunnustaa se selvä tosiasia, että sutta ja sekundaa rakentamalla kokonaiskustannukset ovat rakennuksen ikäjänteellä suuremmat kuin jos tekee kerralla kunnollista.
