Koronapandemian ensiaalto on Suomessa hoidettu ja yleisesti arvioidaan, että Suomi selvisi haasteesta varsin hyvin. Määrätietoisesti toteutettujen kansallisten rajoitustoimien johdosta tautitapausten määrä jäi Suomessa matalaksi kansainvälisesti vertailtuna, eikä tätä juurikaan horjuttanut edes sekoilu lentoasemalle palaavien matkailijoiden asettamisessa karanteeniin kriisin alkuvaiheessa.
Koronatilanne siis hoidettiin hyvin, mutta nyt kriisin helpottaessa tulee arvioitavaksi myös onnistuminen kokonaisuutena. Olennainen kysymys on: mitä on mahdollisesti jouduttu uhraamaan?
Kun kaikki ovat varautuneet hoitamaan koronapandemiaa, on muuta hoitoa ajettu alas maaliskuusta lukien. Tämä on synnyttänyt suuren hoitovajeen, jonka purkamisessa on valtava työ. HUS:n johtajaylilääkärin mukaan kertynyttä hoitovajetta ei saada kurottua umpeen edes syksyn aikana. Hoitamatta jääneet kiireettömät potilaat sja elektiiviset leikkaukset tulevat väistämättä aiheuttamaan pitkittyessään ongelmia ja inhimillistä kärsimystä.
Kriisin keskellä siis varauduttiin pahimpaan, jolloin kaikki huomio keskitettiin kussakin sairaanhoitopiirissä koronapotilaisiin. Tämä oli täysin ymmärrettävä ja perusteltu toimintatapa sairaanhoitopiirien tasolla.
Kuitenkin koko järjestelmän näkökulmasta olisi ollut perusteltua, nyt jos koskaan, miettiä eri yksiköiden työnjakoa. Erikoissairaanhoidon työnjaosta on, todellisuudessa tavoitellen osan erikoissairaanhoidon yksiköistä lakkauttamista, keskusteltu Suomessa jo vuosikymmeniä. Nyt kun aitoa työnjakoa olisi tarvittu loisti koko keskustelu tästä poissaolollaan.
Kaikki sairaalat Suomessa varautuivat siis koronapotilaiden tehohoitoon ja ajoivat muuta toimintaa alas, vaikka kaikilla alueilla ei edes ollut tehohoidettavia. Olisiko ollut perusteltua määritellä tietyt sairaalat koronan ensivaiheen vastuusairaaloiksi ja keskittää hengitystieinfektio-oireiden hoito ja koronapotilaiden hoito näihin? Muut sairaalat olisivat voineet jatkaa kiireetöntä toimintaa, ja tässä olisi kannattanut hyödyntää myös yksityistä kapasiteettia. Mikäli koronatilanne olisi pahentunut, olisi sairaaloita otettu edelleen koronan hoitoon enemmän ja kiireetöntä toimintaa ajettu alas vasta tässä vaiheessa.
Selvästikään Suomessa ei ole ollut toimivaa rakennetta eri sairaaloiden toiminnan keskinäiseksi koordinoinniksi ja toiminnan ohjaamiseksi kokonaisuutena, edes poikkeusolojen vallitessa. Sosiaali- ja terveysministeriön soisi pohtivan asiaa, kun valmistaudumme mahdolliseen koronan toiseen aaltoon syksyllä.
