Sampo Terho. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

”Mikään kansa ei vapaaehtoisesti omaksunut kommunismia”

Sampo Terhon mukaan Neuvostoliiton synty oli eräs maailmanhistorian suurista onnettomuuksista.

Berliinin muuri muistuttaa Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon (st) mukaan siitä, ettei ”mikään maa tai kansa koskaan vapaaehtoisesti omaksunut kommunismia”.

Hän toteaa, että kommunismin aate perustui väkivaltaisen vallankumouksen ja ”proletariaatin” diktatuurin kivijaloille.

–  Tällä viikolla tiistaina tuli kuluneeksi sata vuotta yhdestä maailmanhistorian suurimmasta onnettomuudesta: Neuvostoliiton synnystä. Lokakuun vallankumouksesta käynnistynyt kommunismin väkivaltainen laajeneminen johti pahimmillaan noin puolessa maailmastamme diktatuuriin, kansalaisoikeuksien riistämiseen, yksityisomaisuuden menettämiseen, parhaimmillaankin köyhyyteen ja pahimmillaan joukkomurhiin, Terho kirjoittaa blogissaan.

Sampo Terhon mukaan Berliinin muuri muistuttaa myös siitä, ettei ihmisen vapaudenkaipuuta voi koskaan nujertaa.

– Kuudesosa Itä-Saksan väestöstä oli eri reittejä jo paennut länteen, kun muuri rakennettiin pitämään kansalaiset pakolla sosialistisessa paratiisissa.

Kommentit