SDP esittää eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunnan puheenjohtajaksi kansanedustaja Mika Karia (sd.).
Kari on toiminut viime kaudella eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajana ja hallintovaliokunnan jäsenenä.
Eduskuntaryhmien välisessä paikkajaossa tiedusteluvaliokunnan puheenjohtajuus meni suurimmalle puolueelle SDP:lle.
Lisäksi SDP esittää tiedusteluvaliokunnan jäseneksi kansanedustaja Tarja Filatovia ja varajäseneksi eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Antti Lindtmania.
KD esittää tiedusteluvaliokunnan jäseneksi entistä sisäministeriä Päivi Räsästä.
Eduskunta valitsee tiedusteluvaliokunnan jäsenet ensi viikolla eduskuntaryhmien esityksestä. Kaikki ryhmät eivät ole valinneet vielä jäseniään valiokuntaan.
Taustaselvityksen tulokset salaisia
Eduskunnan tiedusteluvaliokuntaan hakeneiden kansanedustajien taustat on tarkastettu ennen valiokunnan jäseneksi esittämistä. Valiokuntaan hakenut kansanedustaja on pyytänyt tietosuojavaltuutettua tarkastamaan, onko hänestä tietoja suojelupoliisin toiminnallisessa tietojärjestelmässä eli niin sanotusta supon rekisteristä.
Tietosuojavaltuutettu on saattanut rekisteriselvityksen tuloksen pyynnön tehneen kansanedustajan, hänen edustamansa eduskuntaryhmän puheenjohtajan ja eduskunnan pääsihteerin tietoon. Selvityksen tulokset on leimattu salaisiksi.
Tietosuojavaltuutettu kertoo vain tietojen olemassaolosta tietojärjestelmässä, ei niiden sisällöstä. Saatu selvitys ei kuitenkaan sido eduskunnan päätöksentekoa valiokunnan kokoonpanosta.
Tiedusteluvaliokunnan tehtävänä on toimia siviili- ja sotilastiedustelutoiminnan parlamentaarisena valvojana. Valiokunta toimii lisäksi suojelupoliisin muun toiminnan parlamentaarisena valvojana.
Lue myös:
Suvi Hautanen: Kansanedustajilta tarkastetaan kytkökset terrorismiin ja vakoiluun (21.12.2018)