X
SULJE MAINOS
Kokoomuksen Petteri Orpo. Taustalla puoluekollega Arto Satonen. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

”Meitä korpeaa suunnattomasti, että paketti on huono”

Petteri Orpon mukaan EU:n elpymisvälineellä on turvallisuusulottuvuus.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo totesi eduskunnan debatissa EU:n elpymisvälineestä, että paketti on huono. Orpon mukaan kokoomus kuitenkin on EU-jäsenyyden voimakas puolustaja.

– EU tuo meille turvallisuutta ja paikan maailman suurimmassa ja vahvimmassa talousalueessa, Petteri Orpo sanoi.

Asiantuntijat katsovat Orpon mukaan, ettei paketin taloudellinen merkitys ole ”suuren suuri”. Markkinaehtoinen laina on halvempaa kuin koskaan ja paketin ehdot perustuvat enemmänkin kriisiä edeltävälle ajalle.

– Suomen kannalta paketin perustelu taloudellisilla syillä on aika heikolla pohjalla. Paketti on itse asiassa huono. Huonosti neuvoteltu, Orpo totesi.

– Onko niin, että me olemme tässä mukana itse asiassa siksi, että me näemme muita syitä? Kuten turvallisuuspolitiikan tai EU:n yhtenäisyyden vaalimisen. Olisiko näistä asioista myös syytä puhua ja niitä punnita, hön pohti.

Orpo kysyi, miten hallitus aikoo jatkossa vaatia EU:ssa kestävää taloudenpitoa ja sääntöjen noudattamista.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen pyysi kokoomusta sanomaan suoraan, kannattaako puolue pakettia vai ei.

Petteri Orpo vastasi kokoomuksen kannattavan voimakkaasti Euroopan unionia ja haluavan kehittää sitä.

– Mutta meitä korpeaa suunnattomasti se, että paketti on neuvoteltu huonosti. Sen on huonosti neuvotellut 27 päämiestä, koska siinä poiketaan meidän perusperiaatteistamme vastuullisessa talouspolitiikassa, jossa jokainen maa huolehtii omista veloistaan, omasta taloudestaan. Jossa pitäisi palauttaa no bailout -periaate. Ja olisi pitänyt samaan aikaan neuvotella sisälle muun muassa velkajärjestelymekanismi, käyttää tätä tilannetta hyväksi neuvotteluissa ja ajaa eteläisemmän Euroopan maat hyväksymään meidän pitkän linjan tavoitteitamme, Petteri Orpo sanoi.

– Näitä asioita me punnitsemme. Me arvostamme parlamentaarista käsittelyä, valiokuntakäsittelyä, perustuslakivaliokunnan käsittelyllä on suuri merkitys. Ja tulemme, edustaja Kurvinen kyllä ottamaan kantaa tähän asiaan. Älkää olko huolissanne.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt