X
SULJE MAINOS
Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Maria Ohisalo vaatii perusturvan ja ansioturvan kytköksen purkamista

Vihreiden puheenjohtaja peräänkuuluttaa myös jatkoselvitystä yleiseen ansioturvaan siirtymisestä.

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo vaatii perusturvan ja ansioturvan välisen kytköksen purkamista sosiaaliturvan uudistamistyössä.

– Tähän asti maan tapa on ollut, että aina, kun perusturvaa korotetaan, korotetaan vastaavasti myös ansioturvaa. Pienituloisimpien etuuksia tulisi voida korottaa ilman, että korkeampia etuuksia korotetaan samalla, Maria Ohisalo kirjoittaa blogissaan.

Hänen mukaansa etuuskorotusten kohdentaminen vähimmäisturvaan on paitsi oikeudenmukaista, niin myös puolet kustannustehokkaampaa julkisen rahan käyttöä köyhyyden torjunnassa.

– Tarvitsemme mahdollisimman nopeasti jatkoselvityksen siirtymisestä yleiseen ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, Ohisalo vaatii.

Nykyisin ansioturvan saaminen edellyttää työttömyyskassan jäsenyyttä. Ohisalon mukaan tällä hetkellä ansiosidonnaista työttömyysturvaa vailla olevat henkilöt ovat keskimääräistä heikommassa asemassa ja juuri se ryhmä, joka vakuutusta eniten tarvitsisi.

– Ei voi olla niin, että yhteiskunnassamme on rakenteellisesti kahden kerroksen väkeä.

Moni putoaa järjestelmien väliin

Lisäksi vihreiden puheenjohtaja peräänkuuluttaa lisää vauhtia yhdistelmävakuutuksen kehittämiseen.

– 2020-luvun työmarkkinoilla tarvitaan lisää joustavuutta. Moni putoaa järjestelmien väliin. Työmarkkinoita olisi kehitettävä niin, että yrittäjä- ja palkansaajatulojen yhdistäminen olisi mahdollisimman mutkatonta.

Ohisalon mielestä sosiaaliturvajärjestelmän ei pidä olla sellainen, josta ihmisen täytyy selviytyä.

– Sosiaaliturvan on oltava ihmistä varten, ei hallintoa varten. Etuusbyrokratia muodostaa merkittävän esteen työllisyyden kasvulle, jos taloudellinen toimeliaisuus aiheuttaa epävarmuutta etuuden saamisen suhteen.

Hänen mielestään esimerkiksi kansallista tulorekisteriä voisi hyödyntää entistä paremmin, mikä mahdollistaisi enemmän automaatiota ja vähemmän byrokratiaa.

– Perustulokokeilun jatkoksi on ensi tilassa käynnistettävä byrokratiaa purkava kokeilu.

Negatiivisesta tuloverosta kokeilu

Hallitus päätti syksyn budjettiriihessä negatiivista tuloverokokeilua valmistelevan työryhmän asettamisesta. Negatiivisessa tuloverossa veroa maksetaan vasta, kun kuukausitulot ylittävät tietyn tulorajan. Mikäli tulot jäävät rajan alle, henkilölle maksetaan negatiivista veroa eli etuutta.

– Kokeilu voitaisiin käynnistää valmistelevan työn pohjalta vuoden 2023 alussa, Ohisalo näkee.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt