Teollisuusliitto on yksi ylityökieltoja määränneistä liitoista. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Nämä ylityökiellot ay-liike aloittaa maanantaina

Toimilla vastustetaan suunnitelmia helpottaa irtisanomista pienissä yrityksissä.

Ammattiyhdistysliike aloittaa maanantaina ylityökieltoja vastauksena hallituksen suunnitelmiin helpottaa henkilöperusteista irtisanomista kaikkein pienimmissä yrityksissä. Vastatoimista kertoo muun muassa Lännen Media, jonka artikkelin on julkaissut Kainuun Sanomat.

Maanantaina ylityökieltoja aloittavat Teollisuusliitto, Ammattiliitto Pro ja Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT.

Teollisuusliitto kertoo sivuillaan, että ”kysymys on siitä, hyväksytkö oman tai kenenkään muun irtisanomissuojan heikentämisen”.

– Ylityökielto on poikkeuksellinen toimi, joka kohdistuu Suomen hallitusta, ei työnantajia kohtaan. Kieltäytyminen ylitöistä on mielenilmaus hallituksen työelämän pelisääntöjä kurjistavaa politiikkaa vastaan. Ylityökiellon avulla haluamme pysäyttää palkansaajan aseman ja työehtojen heikentämisen, liitto toteaa.

– Haluamme, että hallitus vetää takaisin lakiesityksensä, joka heikentää alle 20 hengen työpaikkojen työntekijöiden irtisanomissuojaa. Ei ole mitään takeita, että irtisanomissuojan heikentäminen pysähtyisi alle 20 hengen työpaikkoihin.

Ylityökielto koskee kaikkia Teollisuusliiton sopimusaloilla työskenteleviä työntekijöitä, olivatpa he Teollisuusliiton jäseniä tai eivät. Liiton mukaan ”jäsenten velvollisuus on osallistua ylityökieltoon. Ylityökiellon aikana ylityötä tekevä työntekijä hyväksyy hallituksen heikennykset irtisanomissuojaan”.

Prolta mukana ylityökiellossa ovat teollisuudessa työskentelevät toimihenkilöt.

AKT:n ylityökielto koskee useita aloja, kuten kuten kuorma- ja linja-autoalaa, mutta ei esimerkiksi viennin kannalta elintärkeitä satamia.

AKT on ilmoittanut toimien loppuvan syyskuun lopussa. Muut ylityökiellot ovat voimassa toistaiseksi. Ylityökieltoja määränneiden ammattiliittojen lisäksi muun muassa ainakin JHL, OAJ ja Tehy ovat kohottaneet valmiuttaan vastatoimiin.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt