Lehti: Pietarissa helmikuussa lukuisia sieppauksia

Viranomaisen mukaan suomalaisturistien ei tarvitse pelätä Venäjälle matkustamista: turvallisuustilanne ei ole muuttunut.

Etelä-Saimaa kirjoittaa uutisessaan, että Pietarissa ja sitä ympäröivällä Leningradin alueella on helmikuussa siepattu ainakin kuusi ihmistä. Lehti perustaa tietonsa Fontanka-sivuston tietoihin.

Etelä-Saimaa on haastatellut jutussaan rakennussuunnitteluyritys SRV:n Venäjä-johtajaa Jussi Kuutsaa. Hän kertoo huomanneensa uutiset kidnappauksista ja pitävänsä selvänä, että huonot taloudelliset ajat lisäävät rikollisuutta.

– Sellaisia otsikoita on lukumääräisesti enemmän kuin niin sanottuina hyvinä aikoina vuosina 2011–2013 tai 2000-luvun alun ja vuoden 2008 välisenä aikana, hän toteaa.

Etelä-Saimaan uutisen mukaan siepattuja on jopa kidutettu, mutta heiltä on myös vaadittu lunnaita. Myös yrityksiä on kaapattu ja autoja varastettu.

Poliisiyhdysmies Seppo Mikkola Pietarin pääkonsulinvirastosta toteaa Etelä-Saimaalle, ettei Pietarin turvallisuustilanne ole muuttunut. Turistien ei hänen mukaansa tarvitse pelätä matkustamista Venäjälle.

Kommentit