Laivue 2020 kasvattaa puolustusbudjettia

Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus vuodelle 2019 on yhteensä 3 198 miljoonaa euroa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tämä on noin 326 miljoonaa euroa eli 11 prosenttia enemmän kuin menot vuoden 2018 talousarviossa. Lisäys aiheutuu lähinnä merivoimien Laivue 2020 -hankkeen vuoden 2019 rahoitusosuudesta (260 me) ja hallitusohjelmaan perustuvasta puolustusbudjetin lisäyksestä, joka nousee vuodelle 2018 myönnetystä 110 miljoonasta eurosta 130 miljoonaan euroon vuonna 2019.

Laivue 2020 -hankkeen rahoitus sisältyi pääosin jo vuoden 2018 talousarviossa myönnettyyn tilausvaltuuteen.

Puolustusministeriön pääluokan menojen osuus vuodelle 2019 ennustetusta bruttokansantuotteen määrästä on 1,32 prosenttia, kun se tänä vuonna on 1,23 prosenttia.

Materiaalisen valmiuden osuus budjetista kasvaa

Sotilaallisen maanpuolustuksen määrärahoista on suunniteltu käytettävän noin 1 198 miljoonaa euroa (43,6 %) materiaaliseen valmiuteen.

Puolustusmateriaalihankintojen osuus on tästä Laivue 2020 -hanke mukaan lukien 771 miljoonaa euroa. Puolustusvoimien toimintamenomäärärahoista on suunniteltu käytettävän lisäksi materiaalin kunnossapitoon ja joukkojen varustamiseen noin 427 miljoonaa euroa.

Puolustusmateriaalihankintoihin esitetään enimmäismäärältään noin 219 miljoonan euron suuruista Puolustusvoimien materiaalin kehittäminen 2019 -tilausvaltuutta, jonka menot ajoittuvat vuosille 2019-2024.

Valtuuden euromääräisesti suurimmat osuudet ovat Laivue 2020 -hankkeen ampumatarvikehankinnat, vastatykistön maalinosoituskyky -hanke ja Puolustusvoimien tiedustelun, valvonnan ja maalittamistuen kehittämisohjelman hankkeet.

Puolustusvoimien toimintamenoihin puolestaan esitetään vuosille 2019-2022 noin 164 miljoonan euron tilausvaltuutta muun muassa järjestelmien huolto- ja ylläpitosopimuksiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
itsenäisyyspäivä

”Eläköön rakas Suomi”

Petteri Orpon mukaan itsenäisyys tuntuu haasteiden keskellä kaikkein näkyvimmältä.

itsenäisyyspäivä

”Eläköön rakas Suomi”

Petteri Orpon mukaan itsenäisyys tuntuu haasteiden keskellä kaikkein näkyvimmältä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)